ZZ Top: Live From Texas

Eagle Vision

Boogieteorian alkeista lauloi edesmennyt Juice Leskinen Grand Slaminsa kera aikoinaan punaisen Ladan kasettisoittimessa. Lapsuuden älyttömyys ei tietenkään edellyttänyt ymmärtämään mistä oli kysymys, valaistuminen tapahtui vasta paljon myöhemmin. ZZ Top edustaa minulle ikuisesti sekä järkähtämätöntä monoliittia että tyylikästä svengiä. Mikäli boogie pitäisi musiikkia ymmärtämättömälle jotenkin lyhyesti määritellä, voisi kouraan lyödä Texasin partaveikkojen uran alkupään tuotantoa, vaikkapa Fandangon ja Tres Hombresin.

Viimeisen 15 vuoden aikana suosio on ollut laskusuhdanteessa, eikä levymyynti ole kuin varjo 80-luvun hurjista vuosista. ZZ Top ei silti ainakaan livenä ole muuttunut miksikään, siitä todisteena marraskuussa 2007 Grand Prairien Nokia Theatressa taltioitu Live From Texas. Siinä missä trion viimeisimmät studiolevyt ovat kuulostaneet lähinnä väsyneiltä ja väkinäisiltä, näyttää meininki olevan täysin entisellään elävän yleisön edessä. Kyllähän totuuden nimissä on myönnettävä, että herrat Gibbons, Hill ja Beard ovat jo ikämiehiä, eikä kypsyminen voi olla kuulumatta laulujen hienoisena rujoutumisena tai soittotarkkuuden lievänä herpaantumisena. Tärkeimmät elementit ovat kuitenkin tallella, eleetön tyylikkyys, saatanalliset välispiikit, jäätävä viileys, uskomattomat kitarasoolot sekä Gibbonsin ja Hillin toimesta bändin tavaramerkiksi nousseet vokaalikaksintaistelut.

Levy polkaistaan käyntiin rennosti Got Me Under Pressurella. Ehkä hieman tökkivän alun jälkeen vanha svengi löytyy nopeasti, seuraavaksi kuultavat Tres Hombres-klassikot Waitin´ For The Bus ja Jesus Just Left Chicago nostavat jo ihokarvat pystyyn. Sama tunne säilyy loppuun asti, osittain ehkä siksi että levy on konserttitaltioinniksi suhteellisen lyhyt. On helppo kuvitella, ettei uusia biisejä juurikaan tee mieli valmiille rieskalle asti jättää, kun levymyynti kilpailee lähinnä Jari Sillanpään kanssa. Live From Texas on tiukka paketti, joka kepittää helposti monen uudemman bändin vastaavat. Tekemisen ilo paistaa läpi selvästi, ja tästä saakin mukavasti kutinaa seuraavan studiolevyn odotukseen. Tuottajaksi on tiettävästi pestattu itse Rick Rubin, ja toivoa sopii että mies tekee palkkansa eteen töitä. ZZ Top on bändi joka saattaisi hyvinkin räväyttää vielä kerran, jos vanhat parrat saadaan heilumaan entiseen malliin.