Hank Williams III: Damn Right, Rebel Proud

Curb Records

Minkähänlaista on isojen starojen muksuilla? Ennakkoluuloja ja -odotuksia on varmasti aina sitä enemmän kuta isompi tähti on kyseessä. Ehkä siksi monien artistien jälki-kasvu ei edes halua ryhtyä hommiin, todennäköisyys että verrataan mutsin/faijan tekemisiin on suunnilleen 364 prosenttia. Aika isot kengät siis täytettäväksi pojanpojalla, kun pappa Williams on ollut kantrin ensimmäinen ja suurin tähti ikinä! Ehkäpä juuri tälläisistä syistä johtuen on niitäkin julkisuudessa omien ansioidensa perusteella menestyviä, jotka eivät halua ratsastaa tunnettujen sukulaistensa maineella. Hank Williams III kuitenkin valitsi toisen tien, ja kantaa isänsä ja isoisänsä nimeä häpeilemättä. Onko tämä tie sitten se kivisempi vai kullalla silattu, jää nähtäväksi.

Oletus voisi olla että jälkikasvu haluaisi kulkea suvun jalanjäljissä ja vetää keikalla heidän biisejään, kun nimi periytyy ja turpakin näyttää jossain määrin samalta. Mutta koska Hank III on ylpeästi kapinallinen, äijä haistattelee pitkät moiselle puuhalle, mainstreamin tarjoamalle näennäis-countrylle, sekä levy-yhtiölle jonka kanssa on tehnyt diilin. Siinä mielessähän tämä on aika samankaltaista kapinointia kuin Johnny Cashillä 60-luvun lopulla. Tietenkin aika ja sen myötä biisit ovat eri maailmoista, mutta molemmat tuntuvat menestyvän menemällä eri suuntaan kuin suuret joukot (ja levy-yhtiöiden pomot) ehkä toivoisivat. Se mikä Cashin aikaan tunnettiin outlaw countryna, on nimetty tänä päivänä alternative countryksi. Ei siis mitään uutta auringon alla; juurensa tuntevat nuoret miehet toteuttavat itseään menemällä päivän trendien ja konservatiivisen Nashvillen odotuksien vastaisesti.

Hank III pysyy tällä - kuten parilla aiemmallakin - levyllään etäällä valtaväylän kantrista jota ensimmäinen, yhdeksän vuotta sitten julkaistu kiekko oli vielä täynnä. Nykyisellään miehen musiikki yhdistelee punkin, kantrin, metallin, rockabillyn ja bluegrassin elementtejä omalla suvereenilla tavallaan, ja saa aikaan mielenkiintoisen honky punk -keitoksen oikealla tavalla "häiriintynyttä" ja "pimeää" materiaalia tupla-vinyylin verran. Vinyyli-painokseen sijoittajia muuten hemmotellaan lisäksi cd:llä, samat biisithän siinä on, mutta digitaali-muodossa. Tapa jonka soisi yleistyvän muutenkin, harva meistä on kaiken aikaa vinyylisoittimensa vieressä.

Koska muuten viimeksi näit kantri-levyn kannessa on "Parental Advisory" tarran? Siitä voit aina päätellä jotain levyltä löytyvästä lyriikasta. Käytännössähän se tarkoittaa F-sanaa jota tämä lätty tarjoilee niin monesti, että sen käyttö alkaa pikkuhiljaa tuntua jo itsetarkoitukselliselta.

Tätä kiekkoa kuunnellessa voi kuvitella kuinka dobrot, viulut, banjot (niin, se aivan liian ali-arvostettu hieno soitin), koirankoppi-basso ja muut kantrin elementit hurraavat valkoisen paskasakin riemun taustalla Nashvillen pimenevässä yössä. Kun Hank III ja Bob Wayne duetoivat duunarin arjesta, tulee jälleen mieleen aina pienen ihmisen puolelle asettuva Käteis-Jone; jotain samaa löytyy Workin´ Manin lyriikoista, joista siis vastaa mainittu Wayne -käsittääkseni bändin roudari! Muut lätyn biisit ovatkin sitten Hankin omasta kynästä. Kantrin valtavirta-yleisöä ravistellaan muistuttamalla että The Grand Ole Opry (Ain’t So Grand Anymore). Vahva, joskin perusteltu, hyökkäys kohti yli 80-vuotta pyörinyttä instanssia kohtaan, johtuen siitä että pappa Williams aikanaan potkittiin ulos kyseisestä radio-showsta, eikä häntä ole enää suostuttu hyväksymään sen jäseneksi. Huolenaihe on viety jopa biisiä pidemmälle (www.reinstateHank.org).

Biisillä Six Pack of Beer tökitään mainstreamin puolella menestynyttä pop-countryn anttituiskua Brad Paisleyta, jonka Alcohol -hitti on varmasti soinut kyllästymiseen asti Hank III:n koti-konnuilla. Kovasti siis on miehellä sanottavaa ympärillä pyörivästä maailmasta. Tämän sällin maailmankuva on kasvanut country- ja roots-musiikin ympärillä, joten pientä tietoisuutta täytyy näistä kahdesta kuulijallakin olla jos ihan oikeasti haluaa tiedostaa mitä se äijä horisee. Ei tämä kuitenkaan Hank III:n paras kiekko ole. Itse odotin lätyltä enemmän nopeita meno-paloja, onhan niitä edellisilläkin kiekoilla. Jos hait täältä jotain rivitanssi-huttua tai isoa valkoista hattua, niin jatka etsimistä.

Onhan kantrin laajassa genressä ennenkin ollut sekopäitä, kuten David Allan Coe, Merle Haggard ja muita hassu-heinästä laulavia herroja, tällä hetkellä se tunnetuin hörhö saattaa olla Hank III... samassa hengessä mennään! Miehen musiikilla on valtava genre-rajoja ylittävä ominaisuus, ja väitän että Hannu Kolmosen levyt tulevat soimaan taustalla - ei vain silloin kun rasvatukat hitsaa tosi vanhoja käytettyjä autoja - vaan myös silloin kun metalli-miehet tatuoivat, punkkarit kampaavat hiuksiaan, ja pin up -pimut valmistautuvat iltaan jotta pääsevät katsomaan Hank III:sta lavalla. Mutta kuka sen illan järjestäisi ja koska..? Sitä odotellessa, levy soimaan!