Richard Barbieri: Stranger Inside

k scope


Japan ja Porcupine Tree -bändeistä tuttu kosketinvelho Richard Barbieri on tällä toisella soololevyllään hyvin pitkälti unohtanut emoyhtyeidensä uuden aallon kuumeiset tanssirytmit ja uusioprogen hevirynkytykset, ja siirtynyt vuorostaan ambientimpiin ja kokeilevampiin maisemiin. Koskettimistaan mystisiä ja futuristisia sävyjä loihtiva konkari onnistuu luomaan varsin komean kuuloista äänimaisemaa. Vaikka albumin pääosin instrumentaaliset kappaleet rakentuvat sävellyksellisessä mielessä aika vähäisistä elementeistä, ovat ne silti sisällöltään rikkaita, sävykkäitä ja tunnelmallisia.

Klaustrofobisen ja mekaanisen avausraidan Cave jälkeen siirrytään synkkyysskaalan päinvastaiseen päähän lämminhenkisen leijuntanumeron All Fall Down tahdissa. Kolmantena seuraava kahdeksanminuuttinen Hypnotek on nimensä mukaisesti kärsivällistä jumitusta raskaammalla vaihteella. Biisin Chemical Brothers –henkisessä menossa on kyllä itua, mutta sen rajuus kuulostaa pakotetulta. Paremmin asiat alkavat luistaa kun Barbieri hidastaa tempoa ja lisää värejä. Byzantium on erittäin tyylikästä psykedeelistä elektroa, ja aloittaa samankaltaisissa maisemissa seilaavien kappaleiden hypnoottisen kavalkadin. Loppulevy vietetäänkin niin utuisissa tunnelmissa, että Richardin alkaa jo epäillä viehtyneen muunkin kuin sinisen Smartin tuprutteluun. Mutta vaikka välillä mies tarpookin unettavuuden rajamailla, osaa hän pitää kuulijan mielenkiintoa yllä tuomalla äänikuvaan piristäviä elementtejä sopivan tasaisin väliajoin.

Stranger Inside ei soundeiltaan ja ideoiltaan välttämättä ole mitään elektron ns. viimeisintä hottia, mutta onpahan sen sijaan tyylikäs albumikokonaisuus, joka kuljettaa kuulijaa alun raskaammasta pyristelystä vähitellen kohti psyykkeen unimaisemia. Toiseksi viimeisenä soivalla Retina Blurillä menneisyyden haamut pääsevät viimein ilmoille, Japanin huipputyylikkäästä ja raskastunnelmaisesta tanssittavuudesta muistuttaen.