Julkaistu: 29.12.2002
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Ultimatum
Puhuttaessa artistinimestä J Mascis & The Fog on huomioarvoa pakko antaa herra Mascisin aikaisempaan melko vaikuttavaan uraan. Parhaiten herra muistetaan Dinosaur Jr -orkasta, mutta Mascis on ehtinyt myös tuottajan pallille, samoin elokuva-alalle. Indie ja alternative rockin kentässä vakaata suosiota nauttiva Mascis on ehtinyt jo toiseen levyyn & The Fog:in kanssa, ensimmäinen More Light näki päivänvalon vuonna 2000. Tuore Free So Free nauttii edelleen Mascisin Neil Youngille kumartavasta tulkinnasta sekä särisevän meluisista kitaroista. Myös kauniit melodiat ja mukavan laidasta laitaan –olevat kappaleet tuovat makua tälle komealle albumille.
Levyn sisältö kertoo Mascisin näkemyksen laajuudesta ja maun monipuolisuudesta. Savuisen-nariseva laulu ja meluisat kitarat toimivat yhtä lailla juoksevassa rokissa tyyliin Tell The Truth kuin rauhallisemmassa osastossa, kuten humiseva akustispainotteinen Someone Said. Funkahtavan juokseva avausraita Freedom johtaa rauhallisen pohtivaan If That’s How It’s Gotta Be, josta nousee mieleen miltei Beckin tuoreimman levyn alakuloiset balladit. Samaan lokeroon täytyy tiputtaa myös upea, alakuloinen nimibiisi Free So Free. Rennosti rokkaava Everybody Lets Me Down, melkoiseen kitaratilutteluun karkaava Say The Word sekä päätösraita, tunnelmallisen letkeä Otherside vievät kuuntelukokemuksen loppuun asti nautinnollisesti.
Vanhemmiten rauhoitutaan, näinhän sitä monien artistien kohdalla todetaan. Mascis ainakin rokkaa edelleen, tosin slovariosastosta voi todeta rauhoittumistakin tapahtuneen. Se on pakko todeta, että yhtä lailla kypsää, monipuolista, rockaavan letkeää sekä samaan aikaan alakuloista ja tunnelmallisen koskettavaa kitararockia tulee vastaan harvemmin. Koska herra Mascis vastaa itse miltei kaikista instrumenteistä levyllä, voivat toiveet materiaalin livekuunteluun olla aika kiven takana. Mikä on sääli, sillä tämän artistin keikalla olisi taatusti hauskaa.
