Nosound: Lightdark

Kscope

Italiassa vuonna 2001 perustettu Nosound ottaa vaikutteensa progressiivisen rockin laidoilta ja ambientin eteerisistä äänikudelmista, mutta mukana on myös ripaus 1970-lukulaista psykedeliaa ja toisaalta annos slowcore-henkisyyttä. Mikään debytanttituttavuus yhtye ei kuitenkaan ole, sillä modernin tunnelmaprogen parissa viihtyvä joukkio on levyttänyt aikaisemmin yhden studiolevyn, vuonna 2005 ilmestyneen albumin Sol29.

Yritteliään Nosoundin multi-instrumentalisti/säveltäjä Giancarlo Erran näkemyksellisyyttä täytyy ihailla, miehen kynäilemät sävellykset ovat osin hienoja ja kiireettömyydessään koskettaviakin. Avainsana kaikessa on tunnelmallisuus, joka levyn edetessä aiheuttaa tosin myös ennalta arvattavuutta, koska vaihtelevuutta ei juuri tarjota. Kappaleiden sovitusratkaisut tarjoavat loputtomiin samaa kaihoisaa kosketinkuviota ja David Gilmour-kitarointia. Vaikutteita onkin otettu runsaasti myöhempien aikojen Pink Floydista. Siinä missä Erran musiikillinen visio on lupaava, osoittautuu merkittävimmäksi ongelmaksi juuri miehen heikko lauluääni ja välttävä englanninkielen taito, joka paikoin muokkautuu pahemman luokan tankero-enklanniksi.

Laahaavan depressiivisen Lightdark -levyn säväyttävimmät hetket tarjoillaan vähäeleisen maalauksellisen From Silence to Noisen ja No-Man -yhtyeen Tim Bownessin laulaman ja sanoittaman Someone Starts to Fade Away aikana. Harmillisen moni kappaleista kulkee kuulijan ohi suurempia muistijälkiä jättämättä.

Tietyssä mielentilassa ja tietyllä valitulla hetkellä Lightdarkilla on eittämättä hetkensä, mutta vaikuttavana efektikeinona tarkoitettuun sateeseen haihtuva lopetus alkaa olla jo liiankin tuttu ja kulutettu resepti näillä populaarimusiikin kaamokseen taipuvaisilla lakeuksilla.