Julkaistu: 21.12.2002
Arvostelija: Antti Luukkanen
Jyväskylän vireän rokkiscenen ulkopuolella suhteellisen tuntemattomaksi jäänyt Plutonium Orange kokeilee kepillä jäätä tällä kertaa neljän kappaleen näytteellä, josta huomaa, ettei bändin kehityskulku ole suinkaan pysähtynyt. Yhtye on ottanut suunnan rohkeasti kohti valtavirtasoundia eikä sitä sovi siitä moittia, sillä suurempi soundi sopii Plutkuille siinä missä alkuvuosien stonerimpi suuntaus.
On hankala kuvitella miten bändi ei löisi itseään läpi lähivuosina. Bändi on säilyttänyt persoonallisuutensa, tuore soundi on tarpeeksi kaupallinen menestyäkseen, solisti Samuli Liekkinen on maan varmimpia laulajia ja Plutonium Orangen biisit ovat edelleen tyylinsä valioita. Enää bändiä on hankala sijoittaa suomalaisen riffirocksceneen, sillä lopputulos ei ole sieltä raskaimmasta päästä ja painopiste alkaa olla melodioissa kitarankurmootuksen kustannuksella. Kai tätä olisi takavuosina haukuttu hard rockiksi, nyttemmin vertailukohdiksi jäsentyy rokkikauden Metallica, Cult ja aikalaisista selvimmin Mustasch. Erotuksena kahteen ensinmainittuun kuitenkin, ettei balladilinjoille ole (vielä?) lähdetty. Parhaiten melankolinen pohjavire konkretisoituu päätöskappale Going Under in alakuloisessa, mutta ilmavassa riffittelyssä.
Jos Waiting For The Gunia ei promootioluonteestaan johtuen löydy lähikaupastasi, kannattaa sitä tiedustella suoraan orkesterilta itseltään: [email protected]
Myspace: www.myspace.com/plutoniumorange
(Päivitetty 19.10.2009)