The Disciplines: Smoking Kills

Voices Of Wonder

Vaikka The Posies nauttiikin pohjoismaissa vankkaa suosiota, ei yhtye ikinä noussut Yhdysvalloissa marginaalia suuremmaksi tekijäksi. Surkuhupaisalta tuntuu, että yhtyeen oli loppuaikoinaan vaikea jopa löytää musiikilleen julkaisijaa. Tähän yhtälöön suhteutettuna se, että Ken Stringfellowin uusin projekti koostuu norjalaisista rock-muusikoista, ei tunnu lainkaan kummalliselta. Vielä vähemmän oudolta tilanne tuntuu, kun Smoking Kills-levyn lyö soittimeen. The Disciplines räimii perinnetietoista rokkia sellaisella vaihteella, että nuoremmilla on matkassa pysyttelemistä. Paikoitellen levyltä paistaa jopa sellainen soittamisen hurmio, joka modernin studiotekniikan syövereissä on kuollut lähes sukupuuttoon.

Ne, jotka ovat Posiesiin (tai miehen sooloihin/projekteihin) aikoinaan mieltyneet, tietävät että että Stringfellow´n melodiataju on vertaansa vailla. Smoking Kills-levyllä tämä näyttäytyy ilahduttavan usein, sillä oikeastaan yksikään sen kappaleista ei jää mitäänsanomattomaksi. Riuskemmat vedot toimivat silkan energiansa voimalla ja seesteisemmissä kappaleissa Stringfellow´n Beatles-fetissi hyväilee tuntoaisteja erittäin onnistuneesti. Hyvä esimerkki tästä on Oslo, Stringfellow´n katkeran kaunis balladi pohjoiselle pääkaupungille.

Epäilemättä joidenkin mielestä Smoking Kills voisi olla toteutuksensa puolesta harkitumpi kokonaisuus. ”Nyansseja ja soundipolitiikkaa olisi voinut viilata enemmänkin”, kuulen kotistudiovelhojen aprikoivan mielessään. Itse olen täysin eri mieltä. The Disciplinesin valitsema raaka, ja paikoin jopa brutaali, lähestymistapa toimii erinomaisen hyvin. Onpahan mukava kuunnella levyä, joka välttää onnistuneesti nykypäivän formuloidun rockin sudenkuopat. Luonnollisestikaan yksikään major-label ei olisi tällaista levyä suostunut julkaisemaan.