Karkkipäivä: Kun maalaisjärkesi ei sinua auta

itte

Ärsyttävää musiikkia. Näsäviisailla eikä edes kovin nokkelilla sanoituksilla varustettua pikkukivaa näpertelyä. Rasittavaäänisillä laulajilla varustettua musiikkia, joka välittömästi aiheuttaisi kanavanvaihdoksen radioon sattuessaan. Näin ajattelin kuullessani Kun maalaisjärkesi ei sinua auta -levyn ensimmäistä kertaa. Ihan näin paha ei tilanne kuitenkaan ole. Kolmen-neljän siedätyskerran jälkeen voin kuunnella sitä sen suuremmin ärsyyntymättä. Levy on jo toinen samanniminen (!) tältä orkesterilta (vuonna 2005 ilmestyi se ensimmäinen) ja se näyttäisi sisältävän osittain jopa samoja kappaleita kuin aiempi versio.

Yhtye on musiikillisesti kohtuullisen mielenkiintoinen. Biiseissä on ideaa ja vaikka ne näennäisesti ovat popkappaleita, on niissä paljon elementtejä, jotka ovat johdettavissa aivan eri suunnista. Ikävä kyllä suurin osa kappaleista jäävät hyväksi ideatasolla, sillä liian monessa mennään liian uskollisesti liian näppärän kaavan ehdoilla. Pop on monesti parhaimmillaan erittäin yksinkertaista, ei ainakaan omaan nokkeluuteensa uppoavaa.

Vahvimmat positiiviset tuntemukset tästä levystä syntyy sen laulusta. Teatterimainen esitystapa varmistaa sen, että mieleen tulevat Kom-teatterin julkaisut tai vastaavasti jotkin Agit Propin tai Ultra Bran kaltaiset tekijät. Onko tämä positiivista vai negatiivista on jokaisen itsensä päätettävä. Ironista on, että itselleni mielekkäimmäksi kappaleeksi nousee instrumentaali Kun maalaisjärkesi ei enää riitä. Se ei johdu niinkään laulutavasta kuin sanoituksista. Haluan uskotella itselleni, että ymmärrän mitä yhtye sanoituksillaan ajaa takaa. En tosin ymmärrä miksi ne on pitänyt pukea niin ärsyttävään asuun. Ja kuitenkin ärsyttävyys takaa ainakin sen, että ne jäävät mieleen. Ehkä se on tarkoituksellista.