Liekki: Hyönteinen

Universal

Liekki liukui edellisellä albumillaan Kalliot leikkaa (2007) jo pelottavan lähelle naurettavan hardrockin rajamaita. Näin ollen olikin enemmän kuin huojentavaa kuulla, että yhtye suuntaisi uutukaisellaan kohti maanläheisempää, akustisempaa äänimaailmaa. Janne Haaviston tuottamaa lopputulosta kuunnellessa voi vaan ihmetellä, mistä moiset puheet lopulta kumpusivat. Toki Hyönteinen on monipuolisempi ja käsittelytavaltaan avarampi levy kuin edeltäjänsä, mutta siinä missä Kalliot leikkaa -levyllä oli kuitenkin vielä vahvoja sävellyksiä, osoittautuu uutukainen täysin päämäärättömäksi ja muodottomaksi. Ikävällä tavalla näyttää siltä, että Liekki ei ole onnistunut löytämään musiikkinsa uusia, kiinnostavia juonenkäänteitä lainkaan.

Onneksi Hyönteisen siipien suojista löytyy kuitenkin Kesäyön helmeilevää taikaa ja ennen kaikkea ensisinglenä julkaistu Kauan, kauan sitten, jolla Janne Kuusela osoittaa vielä kyvykkyytensä erinomaisen tunnelmallisten pop-laulujen kynäilijänä. Albumin päättävä nimikkokappale tarjoaa myös harmonisella sointukulullaan miellyttävän epilogin levylle.

Täysin metsään menevät sen sijaan typerryttävän hölmö Saparoniekka ja kammottavine puheosuuksineen pilattu Kaks vanhaa varista, joka menee jo suoranaisesti komiikan puolelle. Kappalekokonaisuuksia pitkitetään tarpeettoman pitkiksi mammuteiksi, ja sisällön ytimessä kolisee autuas tyhjyys. Sanoitusten suhteen Kuusela on ottanut selvän pesäeron aiempaan, sillä siinä missä muutamia vuosia sitten miehen tekstit olivat täynnä maalailevan runollisia kielikuvia, ollaan tällä albumilla rehdisti kaduntallaajan asemassa. Saparoniekan ja Kantabaarin tyttöjen kaltaisissa kappaleissa mies laulaa jo orastavan alkoholistin näkökulmasta.

On harmillista, että Liekin viides levy osoittautuu näin valtavaksi pettymykseksi, sillä poikkeuksellisen taidokasta instrumenttien käsittelyähän Hyönteinen toki tarjoaa. Silti sen puuduttavan sekamelskaisessa tunnelmassa ei ole jälkeäkään siitä ilmiömäisestä kokonaisuuden hallinnasta, joka mestarillisella Korppi (2003) -levyllä hurmasi. Tuntuu, että Liekki on nyt menettänyt lopullisesti päättymättömältä tuntuvaan riffittelyynsä sen luonnonläheisen runollisuuden ja herkän pop-mentaliteetin, joka yhtyeen vahvin puoli oli vielä kolmella ensimmäisellä levyllä.