Mercury Rev: Snowflake Midnight

V2

Levyn kannessa on pupu. Puput ovat söpöjä. Söpöksi taitaa jäädä muisto Mercury Revin parhaista hetkistä, jos tulevaisuus ei tuo Snowflake Midnightia kummempia levyjä. Vasta aika monen kuuntelukerran jälkeen levy nousee taustalta esiin mutta ei silti oikein kykene tarjoamaan biisejä vaan lähinnä tunnelmia. Parhaimmillaan Mercury Rev on onnistunut luomaan veret seisauttavia tunnelmia sekä hyviä biisejä, joista nämä välittyvät.

Toinen on nyt poissa mutta uusi oli levyn tekotapakin. Ilmeisesti ilman biisejä studioon mennyt kolmikko on tullut sieltä uloskin yhtä vähän käsissään. Sointi on kauttaaltaan aiempaa elektronisempi, joten uutta on saatu aikaan, ja toki kaikesta kuuluu mikä yhtye on asialla.

Levyllä on hetkensä. Avausraita Snowflake In a Hot World osoittaa Jonathan Donahuen parempia puolia, loppumattomalta tuntuvan romanttisuuden. Kappale ei kuitenkaan edes energisyydessään osaa vastata tekstille. People Are So Unpredictable on massiivinen rykäys mutta ei onnistu kuin välttämään liian suureksi kasvamisen, muuhun siitä ei oikein ole. Runaway Raindrop alkaa mielenkiintoisella pimputtelulla mutta kuolee pystyyn kun laulu muuttuu puheeksi ja elektroniset rytmit valloittavat äänikuvan. Miellyttävin biisi on Faraway Cars, joka onnistuu kuulostamaan samanaikaisesti sekä tuoreelta että perinteiseltä Mercury Reviltä. Suuri osa levystä on kuitenkin turha. Butterfly´s Wing on oletettavasti jostain yli jäänyt biisi, joka olisi pitänytkin jättää jonnekin. Senses On Fire on varustettu rasittavalla kertosäkeellä, joka kuulostaa liian tutulta, vaan ei esittäjältään.

Mercury Rev on eräässä mielessä kuin nykyinen The Flaming Lips: molemmat tuntuvat menevän suuntiin, joista ehkä löytyy uusia ystäviä, mutta jotka näyttäisivät myös jättävän liudan vanhoja taakseen. Uusiutuminen on periaatteessa aina hyvästä. Ikävää vain että matka uuteen voi joskus olla melko tuskallista. Tälläkin levyllä esitellään runsaasti mielenkiintoisia ideoita. Ikävä kyllä ne myös jäävät sille asteelle; toteutus ei jaksa juurikaan kantaa.

Ei Snowflake Midnight kuitenkaan läpeensä huono ole, lähinnä mitäänsanomaton kaikesta uusiutumisen yrityksestään huolimatta. Yhtye on selvästi viettänyt liikaa aikaa studiossa, ja lopputuloksessa on nysväilyn makua. Jopa paljon parjattu The Secret Migration on tätä parempi, koska edes se ei ainakaan unohdu taustalle huomaamattomasti pyörimään.