Circle: Hollywood

Ektro

Circle julkaisi viime vuonna ainakin seitsemän albumia. Hollywood on tältä vuodelta toinen. Liekö julkaisuvauhdin hiipumiseen vaikuttanut se, että uuden levyn vokaalisuorituksista vastaa atlantintakainen Billy Duff? No, tuskinpa vain. Pikemminkin kyseessä taitaa olla vain osoitus siitä, kuinka omilla ehdoillaan yhtye toteuttaa näkemystään, vaikka ei kai tästä näkemyksestä kukaan muu kuin Jussi Lehtisalo kumppaneineen tiedäkään.

Olen aina pitänyt Circlen levyjen nimistä. Ne tuntuvat todella kuvaavan musiikkia. Näin tälläkin kertaa, vaikka voi tietysti jokaisen kohdalla miettiä mitä mielikuvia Hollywoodista syntyy. Itselleni yksi tällainen on 1980- ja 90-lukujen taitteen hard rock, jonne Circlen musiikki uutukaisellaan vie, ja omat ajatukseni nuoruuden kimaltelevista hard rock -haihatteluista.

Onneksi Hollywood ei kuitenkaan kimalla. Jollain käsittämättömällä tavalla Circle taas uudistuu, ainakin hieman, vaikka monen mielestä he tekevätkin samaa levyä uudestaan ja uudestaan. Niin nytkin, tavallaan: tuttuja elementtejä on mukana tarpeeksi yhtyeen tunnistamiseksi, kuten hypnoottisesti toistuvat riffit, tietynlainen minimalistisuus ja jonkinlainen hankalasti määriteltävä circlemäinen tunnelma. Mutta uudistuuko Circle todella? Kyllä ja ei. Earthworm -ep:ltä tutut Earthworm sekä Connection ovat mukana nytkin ja niiden laulusta vastannut Duff laulaa läpi Hollywoodin. Tämä on tylsää, koska sekä Rätöllä että Westerlundilla on Duffia persoonallisempi ääni, ja vaikka epäilen kuinka hyvin kummankaan laulu olisi näihin kappaleisiin sopinut, olisi siitä ainakin saattanut syntyä jänniä kontrasteja.

Connection on poppia Circlen malliin, Mercy And Tuesday psykedeelinen ja kuin Pink Floydin unohdettu aikalainen (uskomattoman tarttuva biisi, seikka johon en Circlen kohdalla ole aiemmin törmännyt) ja Sacrifice Iron Maidenia mutta paremmilla sooloilla. Suosikeikseni levyn kappaleista nousevat rauhallisempi ja painostavan tunnelman luova Spam Folder ja vartin mittaiseksi venyvä mutta silti jatkuvasti elävä ja lopussa melkoiseksi kaahaukseksi äityvä Madman. Levyn päättää raskas Suddenly, jonka sirkkelimäiset kitarat pistävät kuulijan halki, poikki ja pinoon. Yhdeksän biisiä, 60 minuuttia, siinä tämänkertainen Circle-matka. Hollywood ei yllä omaksi suosikikseni mutta ei ole heikoinkaan.