Uniklubi: Kaikki mitä mä annoin 2003-2008

Deerhouse/Universal

Uniklubi on niitä bändejä joihin on väkisinkin tullut pidettyä etäisyyttä, mutta jota ei silti ole voinut täysin ohittaa. Kaikesta siirappisuudestaan huolimatta yhtye on onnistunut kokoelmansa kattaman viiden vuoden aikana luomaan nipun oikeasti koukukkaita ja tarttuvia hittejä, joita on väkisinkin tullut kuulleeksi. Varsinkin kun teinien kanssa töitä tekee. Uniklubihan on selkeä jatkumo esimerkiksi Dingon ja Apulannan aiemmin menestyksekkäästi käyttämälle mollijoikaaville katkerankauniille rakkauslauluille, jossa mukana on haara-asennossa rokkaava tiukka puoli tuomassa potkua.

Levyn avaava Rakkaudesta hulluuteen on uusi täky, joka kieltämättä pitää sisässään mukavasti koukkua. Silti kyllä Rakkautta ja piikkilankaa ja Huomenna vetävät ohi takasuoralla viuhahtaen. Jousikoristeiset mollikasvatukset ovat niin Apulantaa, Huomenna muistuttaa muutenkin vahvasti heinolalaisbändin siirappihittejä. Nimensäkin levylle lainannut Kaikki mitä mä annoin ja avarasti syleilevä Näiden tähtien alla -haikailu jatkavat yhtyeen tähtihetkiä. Laahaava Luotisade kasvaa myös komeasti. Aiheestaan huolimatta mukavan valoisa ja reipas, mutta ärsyttävän voihkiva Kylmää täydentää vahvan täyskäden.

Näihin Uniklubin liito sitten katkeaakin. Esimerkiksi toinen uusi täky Liian lähellä rankistelee kipakammalla säröriffillä ja synkemmällä laulutavalla, muttei jätä minkäänlaisia muistijälkiä. Kiveen-kappaleen akustinen rauha on hyvä idea, muttei pelasta sitä tosiasiaa että biisi ei kanna. Gösta Sundqvistin tekstin ”uniklubistaminen” Koko talvi kesämökillä-yritelmän ”kevytheveineen” lähinnä ahdistaa. Ei näin. Kokoelman päättävistä kappaleista Varjot on korkeintaan ok sävellys ja Tuhkan hiukan harmonisesti vakuuttavampi melodia ei sekään nosta Uniklubin käyrää alkulevyn tasoille. Rankalla tiivistämisellä tästä olisi saanut ihan hyvän paketin. Jos kuudestatoista kappaleesta puolet heitettäisiin surutta kuusikkoon, tuloksena olisi oikeasti näyttävä kappale suomirockin tuoreinta osaamista.