Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 55 vierasta ja 2 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Volbeat: Guitar Gangsters & Cadillac Blood
Arvioija: Tomas Ojapelto
Arvio:

Mascot

Volbeatin kohdalla voinee puhua jo jonkinlaisesta ilmiöstä. Ensin tanskalaiset vetivät vaivihkaa kolme klubikeikkaansa täyteen porukkaa viime keväänä. Loppukesästä Ankkarockin ja Jurassic Rockin esiintymiset olivat kyseisten festivaalien odotetuimpia. Pisteenä iin päälle tämä asianosainen levytys nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Eikä aikaakaan kun bändi ilmoitti heittävänsä minikiertueen täällä pohjolan perukoilla, joka sekin on hyvin pitkälti jo loppuunmyyty. Mistä oikein on kyse?

Jos joku ei ole vielä tietoinen siitä mikä on saanut suomalaisetkin sekaisin niin selvitetäänpä se ensi töiksi. Vuonna 2005 julkaistu The Strength/The Sound/The Songs ei vielä pankkia räjäyttänyt, mutta esitteli yleisölle yhtyeen joka samanaikaisesti flirttaili niin rockabillyn kuin junttametallinkin kanssa. Viime vuonna ilmestynyt Rock The Rebel/Metal The Devil vei hommaa astetta pidemmälle ja toi rokettirollin ohella lisää melodisuutta sekä pari radiohittiä Radio Girlin ja Garden´s Talen muodossa. Vain reilu vuosi ja puolikas on kulunut edellisestä kun tarjolla on siis jo uutta materiaalia. Joko puutuminen iskee?

Parin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olin valmis mieltämään kolmannen teoksen pettymykseksi. Mutta kuten monesti käy hätäisen arvion kohdalla tämäkin osoittautui...no, hätäiseksi. Guitar Gangsters on omalla tavallaan vain looginen askel Volbeatin kehityskaarella. Rokki sekä melodisuus ovat lisääntyneet ja uusina mausteina toimivat muun muassa naislaulu sekä jousiosiot. Nopeasti tulkittuna tällaisen voi katsoa tietenkin radioystävällisemmäksi. Sitä se tavallaan onkin, mutta tämän bändin tapauksessa myös oikeasti toimivaa sellaista. Nurinaa metallisuusasteen pienenemisestä varmasti kuuluu, mutta loppujen lopuksi Volbeat on saanut kokoon yhtenäisen ja hiljalleen lämmittävän albumin. Sen yllätysmomentti ei toimi enää niin tehokkaasti, mutta uudet painotukset ja pienet lisäykset pitävät keitoksen silti tuoreen kuuloisena.

Linkki: Volbeat @ Desibeli
Päivämäärä: 07.10.2008
Lukukertoja: 775


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Volbeat

Rock´n´metalia soittava tanskalainen retkue.

Kotisivut: www.volbeat.dk

(Päivitetty 07.10.2008)
Levyarviot:
Guitar Gangsters & Cadillac Blood

07.10.2008
Arvostelijana Tomas Ojapelto

Livearviot:
Jurassic Rock - Lauantai

09.08.2008
Visulahti/Mikkeli
Metalcamp – tiistai

08.07.2008
Tolmin/Slovenia