Jolly Jumpers: Fantom Zone

TUG

Tyrn�v�n paras ja Suomen ehdottomasti parhaisiin lukeutuva rock-yhtye Jolly Jumpers kolkuttelee jo kolmenkymmenen vuoden kunnioitettavaa ik��. Silti yhtyeen kahdeksas levy osoittaa ett� mink��nlaista seestymist� ei ole tapahtunut. P�invastoin. Kuten viini, my�s Jollyt vain paranevat vanhetessaan. Ja vaikka b�ndi on jo monen monta levy� sitten l�yt�nyt omimman juttunsa, uskaltaa se edelleen my�s kokeilla rajojaan. Tosin t�ss� tapauksessa biisin ehdoilla, niin kuin oikein onkin.

B�nndin edellinen levy oli t�ysosuma ja tiivisti loistavasti sen autiomaa-shamanistisen kiireett�m�n tyrn�v�l�isen americanan. Niinp� onkin ihan odotettua ett� siihen lausuntoon ei tarvitse lis�t� enemp��, vaan suuntaa on hiukan korjattu ettei homma mene ihan suoraksi itsens� toistamiseksi. Pohjat on edelleen samat, mutta nyt yhtye on l�htenyt hakemaan viel�kin enemm�n outoutta ja rosoisemman raskaampaa soundia. Tuloksena levy, jossa kevyemm�t kohdat samalla nousevat paremmin esiin joukosta.

Kahleblues The Number on mainio esimerkki siit� ett� tunnelmallisen biisin saa ihan luotua ilman valtavaa instrumenttipaljoutta. Pelkk� laulu ja romukoreja. Kasvatuskin tapahtuu lopulta, mutta vain akustisen kitaran avulla ja ilmavasti. Please Don�t Drag Me Down tuo sitten mukanaan sen tumman rosoleijailun ja s�r�isen avaruuden, joka t�ll� levyll� kulkee pohjimmaisena virtana. Hypnoottisuus, shamanistisuus, psykedelia� kaikki sopivat asiaan, mutta eiv�t silti kuvaa viel� t�ysin Jolly Jumpersin juttua. Se on se rumpali Keijo Pirkolan ja basisti Marko Leuanniemen luoma irtonainen, mutta hypnoottisen junnaava rytmi, johon Petri Hannuksen riisuttu s�r�kitaravaeltelu ja toteavan karhea laulu ly�v�t p��llimm�isen naulan. Yhtyeen tuoreimman j�senen Arimatti Jutilan tuoma tuore tuulahdus taas sek� vahvistaa kitarailmett� ett� maustaa yhtyett� milloin maukkaasti, milloin suolalla. Jutilan tapa t�ydent�� yhtyett�, joka pyrkii mahdollisimman riisuttuun soundiin, on kerta kaikkiaan sopivan kunnioittava ja taitava. Todistuksena kaksi yhtyeen parasta levy, joissa molemmissa Jutila on ollut mukana.

Edellisen levyn tapaan Fantom Zone on jokaisella kuuntelukerralla tiukemmin kiinni tarttuva, uhkaavan syv�kuiluinen kokemus. Aluksi se kuulosti jopa hiukan pettymykselt� edellisen j�lkeen. Pidemm�ll� kuuntelulla s�vyj� on avautunut todella paljon lis�� (joka on n�in riisutussa musiikissa aika h�mm�stytt�v��). Mausteet, kuten Pekko K�pin jouhikko Rhythm Of Fearill� ja theremin Coloradolla, sopivat keittoon t�ydellisesti. Mutteiv�t silti peit� sit� tosiasiaa ett� kyseiset biisit ovat loistavia ilmankin. Samoin kuin I Feel Power tarttuvine kertoineen, Yesterday Tomorrowin haikeampi ja kepe�mpi, ihanan kiireet�n askellus ja Fat King Mescalinen tym�kk� jyr�kertsi. Kaikesta hyv�st� huolimatta pikkusormen (tai ehk� ennemmin v�hint��n koko k�mmenen) tarjoaminen kaaokselle aiheuttaa my�s sen ett� Mobile Babylon s�ilytt�� edelleen sen ykk�st�hden aseman yhtyeen rosterissa hitikkyydell��n ja tasapainollaan. Fantom Zone huohottaa kuitenkin stephenkingm�isen usvan seasta ihan siin� kannoilla.