Johanna Iivanainen: Loisto – The Collection

Backstage Alliance/Presence

Laulaja-lauluntekijä Johanna Iivanaisen kymmenvuotista uraa juhlistava kokoelma kerää yhteen kappaleita laulajan useita eri projekteja sisältävän uran varrelta ja hieman näiden teiden laidaltakin. Muutamia lauluista ei ole julkaistu aiemmin ja levyn punaisena lankana toimiikin itse artisti: enemmistö biiseistä on Iivanaisen säveltämiä tai sanottamia ja lopuilla lienee erityinen merkitys hänelle.

Rauhallisen ja seesteisen, ajoittain hieman jazzahtavan popin joukkoon on mahtunut mukaan myös muutama vauhdikkaampi kappale, joista osa lauletaan englanniksi ja osa suomeksi. Parhaimmillaan Iivanainen on äidinkielellään ja laulaessaan nimenomaan omia tekstejään, vaikka niiden sisältö välillä kaikessa viattomassa naiiviuudessaan hymyilyttää. Taustalla soittavat kombot kuten Korpi Ensemble, Eero Koivistoisen yhtye tai 1N hoitavat tonttinsa mallikkaasti vaikka välillä soittoon ja tulkintaan kaipaisi pientä särmikkyyttä johon tarttua, jotain joka edes hetkeksi murskaisi illuusion kaiken kivuudesta.

Levyn musiikilliseksi huipuksi nousee viimevuotisen Lennosta kii! -levyn samanniminen piiloraita, jossa Iivanaisen osana on tulkita Jarkko Laineen tekstiä Eero Koivistoisen sävellykseen. ”Punkkua, dullaa ja tavia käytän” -säkeen uskottavuudesta juuri tämän artistin kohdalla voi olla monta mieltä mutta muilta osin kappale on helposti levyn svengaavin ja monimuotoisin, etenkin kun se väkevästi kantaa kaikuja 70-luvun lauluperinteestä. Myös Taulu, Hiljainen poika ja Kultaralli ovat kuulaine tunnelmineen kotonaan tällä levyllä.

”Hittejä ja harvinaisuuksia” -pohjalta kasattujen kokoelmien ongelma on kuitenkin yleensä se, että niillä on liian vähän kumpiakaan, että niille eksyy jokseenkin mitäänsanomatonta tavaraa. Bossa novahtava versio Scorpionsin Still Loving Yousta on sellaista pikkukivaa näpertelyä, jolla jo lähtökohtaisesti kauheita ja kaiken kansan hyväksymiä viisuja puristetaan akvaariokahvilan taustamusiikkimuottiin. Jimi Hendrixin Hear My Train A-Comin´ onnistuu viehättämään kevyesti rujolla kitarallaan mutta kuuluu muuten siihen laulujen kastiin, jonka olisi hyvin voinut jättää pöytälaatikkoon.

Iivanainen on teknisesti taitava laulaja, eikä kenestäkään ole sanomaan etteikö hänen äänensä sopisi näihin kappaleisiin. Liian usein hänen laulusuorituksensa on kuitenkin melkein täysin hengetöntä. Ikävä kyllä tämä aiheuttaa sen, että pahimmillaan Iivanaisen laulusta tulee vain yksi osa kappaleita, muiden seassa soljuva instrumentti johon ei tule kiinnitettyä sitä huomiota, mitä se parhaimmillaan ansaitsisi. Paras esimerkki tästä on ehkä se, että tajusin vasta kuulokkeilla kuunnellessani, että osassa kappaleista todella lauletaan englanniksi.