Hi-Lo & In Between: White Whale

Rocket

Mollivoittoista americanafolkia soittava Hi-Lo & In Between voisi ihan yhtä hyvin olla kotoisin vaikkapa Montanasta ja yhtyeen White Whale-debyytti yksi Sub Popin uusista löydöistä. Kyseessä on kuitenkin ihan tamperelainen viisikko. Kaiho, rauhallinen ja kiireetön akustisuus ja harmonisuus sekä tunnelman avaruus ovat mielikuvatasolla harvinaisen kaukana esimerkiksi suomalaisesta folk-musiikista, vaikka täältäkin löytyy yhtä lailla jylhää luontoa ja avaraa erämaata. Sarjassaan suomalaisen americana-bändinä Hi-Lo onkin hiukan yksinäinen tienraivaaja. Mutta sitäkin taitavampi sellainen.

Hi-Lo & In Between syntyi laulaja-kitaristi Juha Timosen ja viulisti Jussi Suonikon duona vuoden 2007 alussa. Levynteon yhteydessä studioon kutsuttiin taitavat muusikot Sami Sippola (Wurlitzer), Ville Rauhala (kontrabasso) ja Juppo Paavola (rummut), jotka liittyivät äänitysten jälkeen myös yhtyeen keikkavahvuuteen. Nykyään yhtye onkin viisikko, jonka soundi-politiikasta kertovat paljon jo välineet. Folk-balladit, kantrin avaruus ja akustinen tilankäyttö ja rauhan tunne leimaavat soittoa, josta löytyy erittäin vahvan yleisilmeen ohella myös useampia yksittäisiä täkyjä.

Heti avausraita Feathers Of Today vispaa mukavan hymyävästi, Old Daysin kulkiessa enemmän tummissa mollimaalailuissa näppäillen. Kaikuisa, tradiotionaaliselta gospelilta kuulostava, kaksiosainen I´m Going To The Valley Of Sorrow And Solitude, on yksi levyn pysäyttävämpiä erittäin riisutulla instrumentaatiollaan ja ajattomalla tunnelmallaan. Haikea Storm Take My Breath Away vakuuttaa viulullaan, Seven Seas kiireettömällä maalauksellaan. River on myös aika mahtava, vaikka laulun taittumisuhkan leijaileminen ilmoilla kertsin kohdalla onkin hiukan ristiriidassa muuten hyvin harmonisen ilmeen kanssa. Hutejahan tällaisessa hyvin tarkkaan mietityssä ja tiettyyn tunnelmaan tähtäävässä kokonaisuudessa ei ole lainkaan. Viisikon ajattomuudessa, rauhan tunteessa ja harmonisessa melodisuudessa on jotain käsinkosketeltavan intiimiä, vaikka tunnelma ei olekaan jännitteestään huolimatta mitenkään suljettu tai tukkoinen vaan avara ja taivaisiin kurottava. Muttei mistään stadionilta, vaan pimeää preeriaa valaisevalta leirinuotiolta. Jossa tähdetkin loistavat ihan eri tavalla.