Orkestar Business Class: Orkestar Business Class

Helmi Levyt

Orkestar Business Class on melko omalaatuinen tapaus suomalaisessa musiikkikentässä, etenkin kun rajataan pois suurin osa perinteistä kansanmusiikkia veivaavista yhtyeistä. Yhtye tulkitsee vanhoja balkanilaisia ja venäläisiä traditionaaleja (joista osaan on käännetty sanoitukset), eivätkä ne pelkästään ole kansanmusiikkia kansanmusiikista pitäville, vaan kohtuullisen tuoreella otteella esitettyjä versioita hyvin vanhoista ja perinteisistä kappaleista. Tulkinnat eivät ehkä eroa soitannollisesti liian jyrkästi muista yrittäjistä mutta Orkestarin valttina onkin se henki jonka he saavat puhallettua kappaleisiin. Mitään mustalaispunkia tämä ei soitannollisesti kuitenkaan ole – siitä kiitos – mutta asenteeltaan tämä on enemmän rockia kuin kansanmusiikkia.

On hämmentävää kuinka vilpittömästi levyn haikeat ja melankoliset kappaleet vetävät kuulijan mukaansa. Orkestar Business Class onnistuu luomaan tuoreutta valitsemiinsa kappaleisiin ilman että musiikin perinteinen pohjavire katoaisi mihinkään. Ja vaikka soitto on ammattimaista, laulu ensiluokkaista ja kappaleet epäilemättä harkiten valittuja, loistaa näistä mollivoittoisista esityksistä ensisijaisesti vilpitön ilo esittää ja tulkita perinteistä musiikkia.

Yhtyeen ehdottomasti vahvin puoli on laulaja Jaakko Laitisen komean persoonallinen ja ennen kaikkea jostain hyvin syvältä kumpuava ääni, joka kaikessa croonahtavuudessaan tekee näistä tulkinnoista väkevän persoonallisia. Kitaralla, viululla, haitarilla sekä lyömäsoittimilla loihdittu musiikki on parhaimmillaan riehakasta tai riipaisevan rauhallista ja antaa aina tarvittaessa tilaa laululle. Musiikki ei missään vaiheessa rönsyile tarpeettomiin suuntiin vaan pysyy mallikkaasti perinteiden tarjoamissa raameissa olematta kuitenkaan hetkenkään jäykkää.

Levyn herkullisimpia hetkiä ovat vauhdikas Trec tiganii, luvattoman svengaava Ramo Ramo, tunteellisuudessaan ääripäitä hakeva Mugur mugurel sekä levyn päättävä Äiti kulta, joka tuo koko levyn slaavilaishenkiseen melankoliaan hieman kotimaiselta tuntuvia sävyjä, ei vähiten siksi että se jostain syystä tuo mieleen Tuomari Nurmion, vaikka siihen ei periaatteessa ole mitään syytä.

Orkestar Business Classin samaa nimeä totteleva esikoinen on yllätyksekseni erinomaista kuultavaa levyltä, mutta muutamien livepätkien perusteella – eikä niin kovin yllättäen – vielä komeampaa elävänä. Levyn heikoksi kohdaksi jää siis se, että studiossa on hankala tallentaa sitä väkevää vimmaa, johon Orkestar parhaimmillaan lavalla pystyy.