Autotehtaat

Huolella viilattu ja kauan kaivattu Black Audion pitkäsoitto on sitten viimein valmis. Sielukkaan elektron soturit ovat hioneet valomiekkansa viimeisen päälle ja hyökkäävät nyt musiikinystävien korvia kohti. Mustan äänen valtiaat Pirinen, Lankinen ja Hämäläinen ovat palanneet!

Siinä, missä ensimmäiset seiskat olivat melkoista biletystä ja yhtyeen oman jutun tutkimista, räjäytti viimeistään High Score -eepee tajunnan Someone Else To Blame- ja Kalashnikov -tykityksineen. Tämän jälkeen yhtye lähti tutkailemaan sisintään, kysyen itseltään, onko tämä se meidän oma juttu. Perinteiseen perfektionistityyliin todettiin, ettei kaikkea kaunista ole vielä saatu ääneksi asti tulkattua ja jo pitkäsoiton ennakkomaistiainen, Louisiana -sinkku, lupaili kasvanutta ja astetta syvällisempään ja koskettavampaan suuntaan siirtynyttä Audiota. Ja tuohon suuntaan myös mentiin.

Hämäläisen laiskasti etenevä Locate Yourself avaa kaikukukkulan tyylikkäästi. Laulu tulee jotenkin hauskasti kuin jostain musiikin ulkopuolelta. Kappale jättää kuulijan mielenkiinnolla odottamaan, että mihinkähän suuntaan nämä bileet ovat lähdössä? Vastaus on tanssilattialle, sillä etukäteishitti Louisiana lähtee viemään levyä vauhdikkaammin, tanssijalkaa viekoittelevasti. Hypnoottista junnausta, ultimate partybiisi. Levylle valittu versio myös edellämaistellusta Rock’ N’ Roll Egos -biisistä palaa rauhallisempaan junnaukseen. Vähemmän biletystä, enemmän pohdintaa. Jos sinkulla ollut Midnight Rub oli keskiyön kutinaa, on tämä varmaankin aamuista krapulaa. Headless Rooster Got No Chicken on levyn hilpeintä antia, Audion versio rivitanssista. Vetää väkisinkin hyvälle tuulelle. Vaikka bändi on kyllästymiseen asti kuullut vertauksia Pistepirkkoihin, on vertaus ainoa mieleennouseva kotimaan rajojen sisältä ja tekee mielestäni oikeutta molemmille yhtyeille. Siinä, missä Pirkot lähtivät rokkipohjilta, lähti Audio elektrosta. Pikkuhiljaa molemmat ovat siirtyneet ilmaisussaan toisiaan kohti, nyt Echo Hill asustaa jo melko lailla Rally Of Loven naapurissa. Samassa korttelissa kenties?

Iisi A Perfect Fit sekä kauniin unelmoiva When I Get Old vievät kuulijaa melankoliseen bluesiin, josta tuleva keikkahitti A Million Bucks lähtee bilettämään tuli perseessä. Silti taustalla säilyy levyä leimaava rauhallinen vire ja melankolia. Bilebiiseillä jatketaan, hersyvän hölmöllä kertosäkeellä varustettu Hardrockin’ Daddy yhdessä miljoonan dollarin ja kalashnikovin kanssa. I can hardly wait eli keikalle mars! Levyn bileet jatkuvat pohtivammalla osastolla, Which Side Am I On? Siinä, missä Piriseltä tuntuu irtoavan noita bilehittejä, luo Hämäläinen kauniita melankolisia keinutuolipohdintoja. Konevelho Lankinen liittää molempiin omat keitoksensa, lopputuloksena SE musta ääni, jossa sielukkuus yhtyy tanssikutkaan. Yhtye kertoo myös, että monia hittejä jätettiin hyllylle odottamaan vuoroaan, jotta levyn harmonia säilyisi. I can hardly wait, jälleen.

Vaaniva Panther Walk johdattaa kuulijan komeaan I Wish I Was Your Soul Man -fiilistelyyn, josta itselleni nousi kovasti mieleen Don’t Fear The Reaper -klassikko. Jotain samaa kaikuu jossain siellä pohjalla. Kokonaisuutena levy sulauttaa yhteen tanssinykimisen ja melankolian tavalla, johon harvemmin törmää. Vaikka Audion musiikki ei sitä kaikkein populaareinta olekaan, soisi trion viimeistään tällä todella komealla harmonisella kokonaisuudella saavuttavan ansaitsemansa suosion. Ei ehkä alansa klassikko, silti erinomainen.