Rände: Sanat jotka kirjoitettiin, teot jotka aiheutimme

Ugalabugala

Nimi ei miestä pahenna, sanotaan. Totta toinen puoli, toiselle on helppo sijoittaa Rände. Lähinnä 80- ja 90-lukujen kauheudet mieleen tuova nimi on kuitenkin helppo muistaa myöhemminkin, toisin kuin Ränden esittämä musiikki. Aikoinaan hengellistä rockia soittaneen Rod Of Moses -yhtyeen solistista kolmannen soololevynsä kanteen siirtynyt tummanpuhuva hahmo tuo monella tavalla mieleen lähinnä Anssi Kelan.

Sanat jotka kirjoitettiin, teot jotka aiheutimme on paljolti lähinnä radioystävällistä tummanpuhuvaa suomirockia. Levyn aloittavan Pohjanmaalta kaupunkiin -biisin kymmenen ensimmäistä sekuntia lupaavat paljon enemmän kuin mitä kappaleet sen jälkeen tarjoavat. Levyn yhdessätoista biisissä ei ole huteja mutta ei oikein mitään tavallisuudesta poikkeavaakaan. Anssikelamaisuudet ja Muselta lainattu kitarasoundi sekä yleisemmin 90-luvun – jopa vaihtoehtoisemmankin – kitararockin perusteiden osaaminen ja uudelleen käyttäminen eivät ikävä kyllä sellaisenaan takaa kelvollista lopputulosta enempää.

Sävellykset ovat suurimmaksi osaksi asiallisia, joskin hieman tasapaksuja. Sovituksellisesti levyltä löytyy onneksi muutamia herkkupaloja mutta ikävä kyllä myös muutama hutikin. Pysähdy -biisissä sovitus pelastaa sävellyksen mutta Pilvettömän taivaan elektroninen rymistely muistuttaa ennemmin pahimmista suomalaisista 90-luvun yrittäjistä kuin vaikkapa brittivastineistaan. Sanoituksissa huomio kiinnittyy lähinnä siihen, että niissä ei oikein ole mitään mihin tarttua: ne ovat täynnä itsestäänselvyyksiä ja kuluneita fraaseja mutta eivät toisaalta ole yhtään sen pahempia kuin suurella osalla radioystävällisestä suomirockista.

Levyltä on vaikea poimia huippukohtia, koska materiaali on kauttaaltaan tasaista. Hetkittäiset hienoudet eivät jää mieleen, kun pitäisi luoda kokonaiskuva. Albumi, jonka kaikki ääripäät mahtuisivat kuulijaystävällisen radiokanavan soittolistavaatimusten piiriin, ei tässä tapauksessa ole muuta kuin kaikessa mielessä keskimääräistä. Pisteitä nostaa muutama yritys liikkua pois tästä muotista. Levyn päättävä ja majesteetillisuutta hakeva Babylon ei loppujen lopuksi jätä kuin tunteen lievästä huijauksesta. Olen jo kuullut tämän, parempana versiona tosin.