Julkaistu: 03.08.2008
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Sub Pop
Newyorkilainen indiepoppoo aloittaa nelosalbuminsa melkoisen laukkaavalla rokkauksella eikä meininkiä rauhoiteta ratkaisevasti myöskään eteenpäin mentäessä. Lievä tukkoisuus sekä laulussa että soundeissa leimaa menevää särökitarointia. Näppäilevä Vernon-Jackson rauhoittelee sitten hieman, tuoden mieleen yhtä lailla Weezerin kaltaista collegerockia/voimapoppia kuin vaikkapa kotimaisen The Rollstonsin vinosti etenevää indie-tunnelmointia. Kyllä se newyorkilaisuuskin toki kuuluu, etenkin säröisessä rouheudessa.
Omaan makuun yhtyeen riehakkuuskin paranee entisestään kun kolmikko jättää soittoonsa hieman enemmän ilmaa. Toisin sanoen silloin kun homma hiukan rauhoittuu. Menevyys, rouheus ja irtonaisuus ovat silti alusta loppuun leimaavia tekijöitä Bitsillä. Varsinaisia ylitse muiden -biisejä ei ole kauhean helppoa erotella, mutta taso on kaiken kaikkiaan mukavan korkealla. Sellolla koristeltu A Wedding jää mieleen pelkistyksellään, John Blood kuorollaan ja mukavan ”iisillä kiirehtimisellään”. Toimivaa indiesettiä Brooklynistä.
Newyorkilainen indie-poppoo kulkee simppelistä rokkauksesta eeppisempään tunnelmointiin.
Kotisivut: www.oxfordcollapse.com
(Päivitetty 03.08.2008)