Aurinko: Pieni Ilmestyskirja

Desibelirium

Aurinko on Desibeliss�kin noteraatun Mainstream-yhtyeen raunioille perustettu helsinkil�inen viisij�seninen yhtye, jonka esikoinen Pieni ilmestyskirja on. Laulusta vastaa Petra ja soittamisesta jo Mainstreamista tuttu nelikko poikia. Yhtye soittaa omien sanojensa mukaan progeilevaa rockia mutta levyll� on aineksia my�s moneen muuhunkin m��ritelm��n.

Pieni ilmestyskirja kuulostaa yksinkertaisesti asiallisen hyv�lt�: soundit ovat kohdallaan ja kaikessa kuuluu, ett� asialla on pidemm�n aikaa yhdess� soittanut porukka. Jukka Nissisen tuotannolliset ratkaisut sek� (Mark) Kramerin (jolla on komea meriittilista soittamisen, ��nitt�misen ja tuottamisen saralla) masterointi saavat levyn soimaan komeasti mutta sen ongelmaksi muodostuu kuitenkin biisit sek� debyyteille joskus ominainen hajanaisuus.

Levyn aloittava Naton kokous muuttuu melkoisen �rjyst� hevipoljennosta suomirockiksi, jossa on on paikoitellen jopa svengaavaa kepeytt� kun Avaruuden ruhtinaan hovi leijuu kepe�sti etel�-amerikkalaisissa karnevaalitunnelmissa ja Aja hiljaa isi taas on Jalankulku�mp�rin mieleen tuova kevyts�hk�istetty poppipala.

Musiikkilliset vaikutteet kuuluvat l�pi eik� siin� ole ongelmia mutta kun edell� mainittujen lis�ksi kahteentoista kappaleeseen on mahdutettu alle puolentoista minuutin mittainen poppispunkki, biisillinen Ilkka Himbergin kanssa duona laulettua kevythevi�, Monadit-biisin keskiaikaisiin linnatunnelmiin kurkotteleva pikku poprocki, Stairway to heavenm�isesti alkava mutta muuten kovin kaunis (ja PMMP:lt� kuulostava) Jeesuksennahkahansikkaat, l�hinn� kammottava Jyrki Nissisen puoli�risem� Ettek� te tied� kuka m� olen? -biisi sek� villin l�nnen tunnelmissa potkiva Tuomiop�iv�n balalaika, huomaa kuinka moneen eri suuntaan yhtye kurkottaa.

Kaiken vaikutteet l�pi p��st�v�n lis�ksi levylle on eksynyt 666, ry�st�nomainen mukapastissi Muskan levytt�m�st� Krokotiili rockista, joka alun h�mmennyksen j�lkeen l�hinn� �rsytt��. Pieni Ilmestyskirja ei kuitenkaan ole kokoelma huonoja kappaleita. Monessa on hyvi� ideoita ja toteutus sek� sovitukselliset ratkaisut ovat paikoitellen eritt�in maukkaita. Levyn loppupuolen komeasti polveileva ja tuplasti muita biisej� pidempi herkku Viimeinen ihminen kuolee tuntuisi olevan yhtyeen ominta alaa, vaikka se levyll� ainoa lajissaan onkin.

Auringon heikkous on yksinkertaisesti se, ettei se ole viel� yhtyeen� l�yt�nyt t�ysin omaa ��nt��n. N�in ainakin Pienen ilmestyskirjan perusteella. Levy on kuitenkin ��nitetty jo viime vuoden alkupuolella, joten en tied� mik� tilanne on juuri t�ll� hetkell�. Linjattomaksi levy� ei kuitenkaan miss��n nimess� voi v�itt��. Jonkinlainen yhteinen s�vel kaikissa kappaleissa tuntuisi olevan ja se j�tt�� positiivisen uskon yhtyeen kykyihin. Kahdestatoista biisist� olisi parhaimmillaan saanut tehty� yhden hienon ja huomattavasti Pient� ilmestyskirjaa linjakkaamman pienjulkaisun.