No-man: Schoolyard Ghosts

Kscope

Steve Wilson ei näköjään iän myötä jää laakereilleen lepäämään vaan on jatkuvasti antamassa enemmän tai vähemmän omaa panostaan eri projektiensa tiimoilta. Jos ei Porcupine Treeltä ilmesty uutta levyä tai eepeetä, niin sitten Blackfield heittää pihalle lätyn. Ja kun kahden edellisen tekemisille ei ole sijaa, hypätään No-manin kelkkaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään uusi kokeilu, vaan No-manin ensimmäinen julkaisu Colours -ep tuli ulos jo vuonna 1990. Schoolyard Ghosts on järjestyksessään duon kuudes studioalbumi. Pientä hiljaiseloa on vietetty, sillä edellinen platta Together We´re Stranger on vuodelta 2003.

Blackfield -assosiaatiot lyövät ajoittain vasten kasvoja. Suurimpana erona on se että Wilson keskittyy täysin instrumentteihin jättäen laulun aisaparilleen. Sääli sinänsä, sillä Bownessin laulanta on Aviv Geffeniin verrattuna astetta heikompaa. Biiseissä on myös mukana enemmän elementtejä elektronisesta musiikista. Koskettimin ja jousin höystetystä, suhteellisen melankolisesta kevyestä rockista on kyse tunnelmien kuitenkin kääntyessä paikoittain raskaiksikin. Oikein päteviä raitoja on tarjolla kourallinen, kuten vaikkapa hyvinkin kokeellinen hybridi Pigeon Drummer, tyylikkään rauhallisella kitaroinnilla etenevä Song Of The Surf sekä levyn päättävä koskettavan surumielinen Mixtaped.

Sävellyspuoli on merkattu No-manille, mutta uskoisin Wilsonin olleen pääpiruna. Schoolyard Ghostsin eduksi on laskettava se, että se eroaa tarpeeksi Porcupinesta ja kykenee tarjoilemaan muutaman erittäin vahvan biisin. Toisaalta taas Blackfield on meiningiltään hieman liian lähellä ja pari pliisumpaa kappaletta on sekaan eksynyt. Lisäksi Bownessin laulutyyli aiheuttaa ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen pientä hylkimisreaktiota. Ihan perusteltu julkaisu kiekko heikkouksistaan huolimatta on ja arvosanakin nousee piirun verran keskiarvon yläpuolelle.