Senni Eskelinen & String Puree Band: Senni Eskelinen & String Puree Band

Texicalli


String Puree Band on sähkökanteletaituri Senni Eskelisen johtama kolmikko, joka varmasti jää mieleen ainakin 39-kielisen (huh!) pääinstrumenttinsa ansiosta. Kokoonpano kantele / rummut / basso ei takuulla ole nykymusiikin tavanomaisimpia, mutta hämmästyttävän sulavasti bändi osaa silti fuusioida epätavallisista rakennuspalikoista toimivaa musiikkia. Tällä debyyttialbumillaan trio matkaa melko progevoittoisissa maisemissa, mutta viivähtää usein myös tunnelmoivan jazzin ja kansanmusiikkivaikutteidenkin parissa. Paikoin levy tuo mieleen jopa Pekka Pohjolan 70-luvun progeklassikot.

Albumi käynnistyy parhaalla mahdollisella tavalla, sillä avausraita Embers esittelee heti kättelyssä yhtyeen parhaat puolet timmissä paketissa. Leijailevaa, mutta mutkikasta, kiihkeää, muttei raskasta, retroa, mutta oivaltavaa. Tällaista on jazzvaikutteinen instrumentaaliproge parhaimmillaan. Valitettavasti sama taso ei jatku enää kakkoskappaleesta eteenpäin. Pikkukala on välillä upean jylhä, välillä veikeä, mutta musiikin visuaalisuus katoaa kuin salamaniskusta bändin aloittaessa opistomuusikkomaisen rumpusoolo-osuutensa. Rauhallisemmin tunnelmoiva Kärsivä omenapuu on puolestaan sovitettu mitäänsanomattomaksi kulttuurikahvilan taustajazziksi.

Koko levyn ajan yhtyeellä tuntuu olevan hyviä ideoita, mutta usein piristäviä hetkiä seuraa kaavamaista, jazzmusiikin konventioihin kangistunutta sooloilua ja haahuilua. Ehkä bändi on ottanut liiaksikin mallia 70-luvun esikuviltaan? Välillä tosin haahuillaan palkitsevastikin, kuten tiheätunnelmaisen, hyvin elokuvamaisen sävellyksen kannatteleman Kuolleen miehen tanssin tapauksessa. Levyn loppupuolella orkesteri lyö tiskiin vielä toisen täysosuman uhkaavan Painajaisen muodossa. Sävellys alkaa harmittomasti leikittelevällä teemalla, mutta muuttuu puolivälissä pelottavaksi kasvatteluksi, kunnes kappaleen hengästyttävän upea kantelemaalailukliimaksi vie musiikin jännitteen aivan uudelle tasolle.

String Puree Bandia on vaikea pisteyttää yhdestä viiteen-asteikolla. Toisaalta yhtye on lahjakas, kiinnostava ja oivaltava, toisaalta kaavamainen ja paikoitellen vain tylsä. Levyn liiallinen 55 minuutin kesto vähentää sekin osaltaan yksittäisten kappaleiden tehoa. Joka tapauksessa kyseessä on ehdottoman mielenkiintoinen ja harvinaislaatuinen uusi tuttavuus.