Julkaistu: 15.07.2008
Arvostelija: Janne Kuusinen
Rocket Records
Toisinajatteluun vaaditaan aina se, että on myös ajattelijoita. Näin on kiteyttänyt nero Juice Leskinen.
Vain 42-vuotiaana alkoholiin ja morfiiniin kuollut Vladimir Semjonovitš Vysotski (1938-1980) on kaikkien laulavien toisinajattelijoiden kantaisä. Epävireisellä kitaralla soitetut, alkeellisella tekniikalla äänitetyt paatokselliset, mutta rehelliset laulelmat eivät jätä kylmiksi, vaikka kieli on venäjä ja kirjaimet kyrillisiä. Mika ja Turkka Mali ovat vuosina 1987-1996 tehneet kolmen levyn verran upeaa kulttuurityötä tulkitessaan Vysotskin tuotantoa suomeksi, jälkimmäisen ansiokkaasti suomentamana. Tähän liittyen koen suurena harmina sen, että hänen Ystävän laulu -sanoituksensa jäi armotta Juha Vainion vastaavan varjoon. Tämän levyn versioon on onneksi valittu juuri Malin lyriikat.
Suuret tunteet vellovat aina Vysotskia kuunnellessa. Lähtökohtaisesti Vysotski on aina viiden tähden tavaraa, ja voisin kuvitella vain kuuromykän, umpikapitalistisen klownin pystyvän pilaamaan Vysotskin kappaleen. Näin ollen suuret tunteet ovat läsnä myös Vysotskin levyä arvioidessa. Se makasi arviolevyjonossani kuukausien päivät, olin päättänyt, ettei tätä äänitettä kuunnella vasemmalla korvalla, ei!
Malien versioissa on ilman muuta parannettavaa, lähinnä taustojen osalta. Tällä levyllä, jolla laulaa ja soittaa yhteensä neljä ihmistä, on selvästi haettu vysotskimaista rosoa, irtiottoa kitarakompeista, yllätyksellisyyttä. Tavallaan tämä on pakollistakin, sillä levyllä on 20 kappaletta, jotka edustavat mestarin tuotannon tärkeimmistöä. Vokaalisista tulkinnoista vastaavat Vaarna ja Rissanen ovat näyttelijöitä, mikä tavallaan luo ristiriidan: kun on näin voimakas musiikki kyseessä, sitä kuuntelisi mieluiten ihmisiltä, joiden laulu tulee oikeasti sydämestä, eikä näyteltynä. Hyvin sujuu silti, ei siinä mitään, mutten ihan kaikkea tarjottua ota annettuna. Paikoittainen alavireisyys ei ole mikään ongelma, mutta sanojen pitäisi ehdottomasti kuulua tiptop, kaikista tunteen palon aiheuttamista fraseerauksista huolimatta. Nyt välillä kuuluu harmillisen turhia sanojen jakamisia ja outoja painotuksia. Lisäksi levyn kannessa pitäisi olla tarra, jossa varoitetaan laulajan Irwininkuuloisuudesta. Ed. lause on toki subjektiivinen, mutta mielestäni aiheellinen.
Taustoissa on suurta ja kunnioitettavaa yritystä pasuunoineen ja pianoineen kaikkineen, mutta valitettavasti ne lipsuvat perustelemattoman outouden puolelle. Venäläisyyttä huokuvat syntikkasaundit ja kaikesta irti olevat studiotekniset ekvalisaattori- ja kaikukikat vieraannuttavat ainakin allekirjoittaneen, onnistuvat syömään musiikkia, ja kaipaamaan Malien versioita – sittenkin. Mutta! Mikäli Vorssan veljekset mättävät, niin tämä levy on mitä oivin tilaisuus tutustua VV:n suomennettuun tuotantoon. Esimerkiksi Nyrkkeilijä ja Valhe ja totuus ovat liikuttavia hätähuutoja rauhan ja ihmisyyden puolesta artistilta, jonka kotimaassa puolet miehistä on sotilaita ja toinen puoli haluaisi olla sotilaita. Yksi viisiminuuttinen kappale hoitaa helposti saman kuin kymmenen Venäjästä kertovaa kirjaa!
Tämä Vysotski-projekti on kannatettavaa äänitetuotantoa. Vysotskia ei kuulla liikaa tässä maassa. Vaikka tulkinnat eivät aivan kolahtaneet itselleni kympillä, kuunnelkaa (hankkikaa!) te muut tämä levy silti. Se on tärkeä muistutus paitsi siitä, että tällaistakin musiikkia on, myös siitä, että tämänmaalaistakin musiikkia on. Itse jouduin, perkele, just toissapäivänä, ostamaan omat Vysotskini Viipurin torilta mp3-piraatteina. Ne lupaan tuhota heti, kun ulottuvilleni suodaan alkuperäiset.
Vladimir Vysotski sai kuvansa postimerkkiin vuonna 1999. Ehkä Anna Politkovskajakin saa saman kunnian jonakin päivänä. Optimismia, tapojeni vastaista, saa Vysotski aikaan sen!
