Julkaistu: 14.07.2008
Arvostelija: Olli Seuri
Ähky Records
Laineen Kasperin toinen levy Saatana saapuu Sörnäisiin on ehdottomasti yksi vuoden 2008 räppilevyistä. Levy sykkii, iskee ja hakkaa välistä konemaisesti, mutta grime-vaikutteita on maustettu orgaanisin soittimin. On kuin Laineenkasperi saisi yhdistettyä kotipaikkansa Lappeenrannan tunnelman Helsingin urbaanin ahdistuksen läpitunkevaan sykkeeseen.
Saatana saapuu Sörnäisiin alkaa spoken word –tyyppisellä prologilla, ja saatana-teema sitookin levyä löyhästi yhteen. Taustat pysyvät tasaisen laadukkaina, mutta tunnelmat heittelevät sopivasti laidasta laitaan. Laineen Kasperi vaikuttaa toisinaan lannistuneelta ja vainoharhaiselta, toisinaan idealistiselta ja rappioromantiikkaan taipuvaiselta. Kaiken kaikkiaan kyynisyyttä lähentelevä sarkasmi on levyn ehdoton voima.
Laineen Kasperin ilmaisu on tasaisen varmaa. Eleetön tyyli hakee varmasti Suomessa vertaistaan. Paljon perustuu ilmeettömyydelle ja riimien yhteensovittamiselle taustojen kanssa. Parhaita biisejä levyltä on hankala nostaa, mutta esimerkiksi alun Kallio-boogie ja Pari pimeetä iltaa hakkaavat rytmit menolle. Tahrassa räppäri tiputtaa merkkimaailmassa kuin 2000-luvun M. A. Numminen, ja levyn koko viimeinen kolmannes on pelkkää laatua.
Laineen Kasperin oma ilmaisu kantaisi levyn läpi helposti yksinkin, mutta kyllä Asan ja Tuomarin vierailu biisissä Taivaasta helvettiin antaa lisäarvoa. Se herättää toivoa hieman samaan tapaan kuin maailman kauneuden edessä hajottava Aamukuus. Ainoa vika levyllä lienee se, että viidentoista kappaleen aikana meinaa iskeä ähky. Tätä levyä ei pysty kuuntelemaan luuppina, eikä se varmasti ole tarkoituskaan.
Myös Kontacktona tunnettu Kasperi Laine toimii Kaucas-yhtyeen biittinikkarina. Kaucasin sanoitukset ovat lohduttomia, eivätkä likaiset ja rikkonaiset taustat ainakaan kevennä kokemusta. Samanlaiset maisemat ovat käytössä myös Laineen soololla.
Linkit:
Kontackto Desibeli.netissä
Kaucas Desibeli.netissä
facebook.com/laineenkasperi
(Päivitetty 20.4.2020)