Saint Etienne: Finisterre

Mantra

Saint Etienne on kolmen ihmisen produktio, jonka alkuperäisenä ideana oli yhdistää 60-lukulaisen Lontoon popsaundeja tanssirytmeihin. Biisinikkareiden Bob Stanleyn ja Pete Wiggsin luoma indie-dance sai viimeisen ripauksensa Sarah Cracknellin tyttömäisistä vokaaleista. Trio on lyönyt itseään läpi 90-luvun alkupuolelta lähtien ja oli osaltaan vaikuttamassa muun muassa brittipopin kehitykseen Englannissa.

Mikä on sitten Saint Etiennen kurssi vuonna 2002? Trion musiikillista tilaa voidaan pohtia tarkastelemalla tuoretta Finisterre –albumia, joka on yhtyeen seitsemäs laatuaan. Aikalailla samoissa maailmoissa mennään, tosin kun viime vuosina on saanut nauttia konemaailmaa hyödyntävistä popartisteista, ei Saint Etienne erityisesti taustasoundeiltaan eroa joukosta. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyse on pioneeriyhtyeestä ja edelleen yhtyeen valttikorttina toimiva Sarahin lapsenomainen laulelu tuo omaa leimaansa Etiennen biiseihin. Samoin yhtyeen avara mieli musiikillisten mausteiden käyttöön on ehdottomasti laskettava kantavaksi tekijäksi, ainakin tämän levyn osalta. Jo levyn avaava Action on vauhdikkaalla iloisuudellaan erittäin tervetullut kappale vuoden pimeimpiin hetkiin. Biitillä jyräävä Amateur on jo astetta synkempää neo-dancepoppia tärähtelevine bassoineen ja pienine laserpurkauksineen.

Leikittelevää, rauhallisen kaunista jousisoitinmaustetta sekä panhuilupurskahteluja tarjoilee iloinen instrumentaali Lab Language, josta onkin helppo siirtyä Wildflowerin tähdittämään hiphopahtavaan hittibiisiin Soft Like Me. Niska ja lantio liikkuu, ilme on sulaa hymyä ja sielu nauttii. Kerrassaan erinomainen kappale. Humiseva Summerisle, totaalisen kaunis popveisu Stop And Think It Over, tanssilattialle houkutteleva fiilistely Shower Scene...Aijai, kyllä Etienne osaa! Positiivisella mielellä ja elektromusiikin ympäristöstä tutuilla mausteilla jatketaan myös eteenpäin. Tanssipoppailu New Thingin alussa oleva spoken word Our father who are in heaven...stay there aiheuttanee kuulijalle ristiriitaisia ajatuksia, näin kävi ainakin minulle. Hmmm... Lisää otsan rypistelyä ja aivosolujen ylikuumenemista aiheuttaa erinomaisen kasarihenkisen discoilun B92:sen alussa oleva Rock could be so good, but we make it all so rubbishing... Hmmm taas.

Rauhallisen, mutta synkän junnaavan The More You Known ja luonnollisesti loppuun sijoitetun, pohtivan puhevokalisoinnin takana juoksevan Finisterren kuultuaan voikin hyvillä mielin todeta, että Etienne on edelleen yksi parhaista jalkapallojoukkueen mukaan nimetyistä orkestereista. Itse joukkueen sijoituksista en tiedä, mutta yhtye ainakin jatkaa ylimmällä sarjatasolla.