Lau Nau: Nukkuu

Fonal

Nukkuu on niitä levyjä, joita on aivan turha yrittää omaksua tai edes kuunnella kiireessä. Lau Nau eli Laura Naukkarinen, aito suomalaisen "metsäfolkin" (termi on parasta laittaa lainausmerkkeihin) kantaemä, on nyt tehnyt jatkoa kolmen vuoden takaiselle Kuutarha-ensilevylleen. Nukkuu sisältää hiljaista ja luonnonmukaista musiikkia, jota ei kaupungin sykkeessä ja kiireessä syntyisi.

Ensialkuun Nukkuu tuntuu pakenevan. Siitä on vaikea saada otetta, se on tasapaksu, siinä ei ole kunnon kappaleita vaan vain koko levyn mittainen yksi tunnelma. Kestää aikansa, ennen kuin sille osaa antaa periksi. Voimankäyttö ei kannata - vain antautumalla on mahdollista löytää sen kauneus, joka on piilotettu sen hitaiden tempojen taakse ja monipuolisen instrumentaation alle. Vahvimmat kappaleet, kuten upea Rubiinilasia, pelastavat ensikuunteluilla paljon. Hiljalleen Nukkuu kietoo otteeseensa, mutta se tekee sen niin hitaasti ja hellästi, ettei sitä huomaa. Kun sen pauloihin on lopulta antautunut, ei edes haluaisi päästä irti.

Kyse on hiljaisesta väkevyydestä. Kappaleet, kuten edellämainittu Rubiinilasia tai sähkökitaran koristama Lähtölaulu ovat Nukkuun kantavia palkkeja, joiden oheen on sijoiteltu musiikillisesti hennompia vitsoja, kuten instrumentaali Maapähkinäpuu, tyyni-ennen-myrskyä Jouhet tai Mooste, samannimisessä eestiläiskylässä nuotion äärellä nauhoitettu äänikollaasi. Ehkä uljain kaikista on levyn päättävä, Herra Kirsikan kirjoittama Vuoren laelle, joka yllättäen muistuttaa lapsuuden sunnuntaiaamuista ja Tao Tao -animaatiosarjasta! Painovoimaa, valoa on levyn alkupuolen helmi, joka tuntuu jopa tarttuvalta (Lau Nau -asteikolla).

Ei ole mikään ihme, että The Wire, Pitchfork ja muut indieraamatut ovat hehkuttaneet Lau Nauta. Nukkuu tultaneen noteeraamaan korkealle, kunnes se ehtii ulkomaille. Meille se ei ole yhtä eksoottinen, mutta yhtä lailla meillä on mahdollisuus nauttia sen kauneudesta. En ole varma, onko se vielä paljastanut kaikkea. Tässä vaiheessa se tuntuu kasvavan joka kuuntelukerralla.