Jupiter

Ihastuin Niko Ahvosen elinvoimaiseen, suomenkieliseen souliin jo vuosia sitten. Miehen laulussa on puoleensavetävää autenttisuutta, jossa sävyjen ajoittainen puute korvautuu kaksinkertaisesti mahtavalla tunnelmalla. Kun kappaleissa vielä onnistuttiin yhdistämään suomen kieli sulavasti ja mielenkiintoisesti kontekstiin, joka yleensä on läpeensä angloamerikkalainen, olin lähes haltioissani.

Nyt, menneenä keväänä, Ahvonen on yhtyeineen saattanut päätökseen viisivuotisen hankkeensa äänittää tuttuja kappaleitaan amerikan kielellä. Ja mikäs siinä, kappaleet ovat toki edelleen hyviä, svengiä ja vispausta niistä löytyy edelleen. Vaan minkäs teet, tasapaksulta tämä kuulostaa, kuin joku pukisi päälleen kuuluisan taikurin viitan osaamatta yhtään tämän kuuluisimmista tempuista. Jos kappaleita yrittää kuunnella kokonaan uusina, ne eivät erotu genren massasta millään tavalla edukseen; verrattaessa suomenkielisiin versioihin ne puolestaan jäävät auttamattomasti toiseksi.

Tämä on vaikea pala purtavaksi, haluaisin pitää levystä. Yhä vaikeammaksi asian tekee se, ettei siinä ole mitään vikaa. Valitettavasti se kuitenkin jää jotenkin – sieluttomaksi. Yhtenä ongelmana saattaa olla se, kuinka korviinpistävän vieraalta Ahvosen englanti kuulostaa; kuin suomenkielinen laulaisi englantia. Se ei kuitenkaan ole ainoa puute, sillä jopa kaikkein revittävimmät puhallinosuudet esimerkiksi Mess Around-kappaleessa soitetaan harmillisesti puolitosissaan, käsijarru ylhäällä. Bändikokoonpanoa katsellessa voisi odottaa saumattoman sulavaa dynamiikkaa, mutta levyltä se ei kuitenkaan välity kovinkaan hyvin.

Haluan uskoa, että livenä tämä on yhtä verevää ja sielukasta kuin ennenkin. Devil’s Last Guitar ja It’s All Because Of You valavat toivoa siihen, että mahdollisuuksia on. The Regalsin Bad Luck Soul kuitenkin jättää valitettavan kylmäksi.