Aiemmin yhden ep:n ja muutaman nettisinglen julkaissut helsinkiläinen 70-luvun vihannekset siirtyy pitkäsoittokantaan tällä tuoreella debyytillään. Ramonesin hengessä melodisesti punkkaava yhtye paahtaa 14 biisin ja reilun puolen tunnin rykäyksen tyylilajille ominaisen pirteästi, mutta lisää musiikkiinsa myös perinteisiä suomirock-elementtejä. Soundipuolella homma pidetään siististi kiinni perusasioissa, mikä toisaalta lisää vaikutelmaa autenttisesta Ramones-soundista, mutta toisaalta saa yhtyeen energiset mutta pääosin tylsähköt sävellykset kuulostamaan turhan siistityiltä.

Sä oot rock käynnistää levyn perinteisellä punkriffillä ja onnistuu viihdyttämään kuulijaa ihan mukavasti. Popimmalla linjalla kulkeva kakkosraita Mun mielestä makein on klassinen suomipunkpop-hitti rasittavuuteen asti, kun taas Mustaan laguuniin (uimaan mentiin) hyödyntää hauskasti 50-luvun kauhuelokuvien roskakulttuurikuvastoa. Joey Ramone puolestaan kumartaa ramopunkin säestyksellä Ramonesin keulakuvalle, ja saa miettimään, voiko tämän ramompaa enää olla. Ilmeisesti ei, koska pian yhtye suorittaa harha-askelen suomipunk-balladien kirotulle suolle En voi elää -hirvityksen muodossa.

Sävellyksellisesti levyn parasta antia tarjoaa vauhdikkaasti riffittelevä Tiede ei tiedä mitään, joskin vaahtoaminen tieteen tyhjänpäiväisyydestä tuntuu pöljältä, kun ottaa huomioon että kappale on soitettu, äänitetty ja toistettu sähköä hyväksi käyttäen. Vaikka 70-luvun vihannekset saavat toistaiseksi niskaansa ryöpyn kritiikkiä, pitää silti todeta että levyltä kuuluu myös sympaattista asennetta. Se antaa syytä epäillä, että tältä bändiltä saatetaan kuulla vielä jotain reilusti parempaakin, vaikka silti tyypit todennäköisesti soittaisivat mielummin Ramonesissa.