Eri esittäjiä: Independent Fruit Company Volume 1

Volume 1 on pienen, hauskasti nimetyn levy-yhtiön neljän yhtyeen esittelypläjäys. Yhdistävänä tekijänä yhtyeillä on punkahtava saundi sekä sijoittuminen juuri siihen rajan alapuolelle, millä levy-yhtiöiden mielenkiinto saavutetaan. Aika monella yhtyeellä on myös meriittilistassaan Ääni ja vimma -henkisiä bändikisoja hyvilläkin sijoituksilla. Eli vaihtoehtoisemman musiikin levy-yhtiön leimaa voisi IFC:lle tarjoilla. Jokaiselta yhtyeeltä on kasattu levylle kolme biisiä, joiden lisäksi koneilla varustettujen kuulijoiden iloksi löytyy mukavasti multimediaa; kuvia, tietoa ja kaksi musavideotakin. Eli kaikkea kivaa.

Blanket
Viisivuotias Helsingin nelikko Blanket avaa kokoelman kolmella savuisen punkahtavalla vauhdikkaalla vedätyksellä. Tarttuvat riffittelyt vievät mukanaan Good Kingillä, bileet jatkuvat vauhdikkaasti hetkittäin skamausteilla juoksevalla My Echolla. Tyylikkäin annos on kuitenkin rauhallisemmin starttaava Kill The Kids ska-niskanykimisväliosallaan, kantaaottavalla lausunnolla ja hetkittäin melkoisen korkealle hakeutuvalla laulullaan. Good Kingistä tehty video palvelee hyvin kappaletta. Niin suomalainen fiilis nousee Kleinbussilla ajelusta talvisen pellon laitaa. Kellaribändikämppää ja ihmisryöstöjä. Tämä huopa lämmittää.

Clark Kent
Melodialla ja meiningillä etenee komeasti seuraava nelikko. Supersankarin alter ego Clark Kent fiilistelee kauniilla säkeillään tykittäen kertosäkeillä lentoon. Säpinää puhelinkopissa, silmälasit pois ja punainen viitta heilahtaa. Komeasti juoksee Jaquesin laululla niin The Sun Is Up kuin No More Apologieskin, suhteellisen iloista punk-surffailua. Kustin bassoilussa on tuollaista mukavaa vaanivuutta. Kolmas raita Shallow Water on tummempaa osastoa, kivaa potkua on kyllä soitossa.

Varttisäkki
15 minuutin pussukan edellistä Desibeliin saapunutta tuotosta, Korea -levyä, vaivasi melko hirveiden livenauhoitusten ymppääminen levyn loppuun. IFC:n kokoelman kolme biisiä jatkavat yhtyeen jäykistelemätöntä suomirock –linjaa. Voisin jopa sanoa, että aika tykkejä vetoja. Etenkin rouhea Älä sano ei sekä tarttuva Ilmakitarasankari ovat iskevyydessään jopa huomattavaa parannusta. Ja kun ei kolmaskaan raita, jo Korealtakin löytyvä Viilaus, juuri vastustavia kommentteja herätä, voi Varttisäkin trio olla ylpeä kehityksestään. Letkeää, huuli poskessa heitettyä bilerockailua Keski-Suomen suunnalta. Varttisäkin videopanos Outolintukuningatar ei lämmitä yhtään samalla lailla kuin Blanketin video ja biisinäkään ei vedä vertoja levybiiseille.

Vesilaitos
Ville Peuralan hivenen sumuisella laululla ja Kissu Ahokkaan sankarillisilla synatilutteluilla sekä konebassolla kitarajyräilyään maustaa Pori-lähtöinen Vesilaitos. Tosin yhtyeen laulajaksi on biisien teon jälkeen ehtinyt vaihtua Arto Sirkiä, mutta levynkansissa on vielä Villen nimi. Joka tapauksessa, hivenen industriaalisoundia nousee niin syntsasta kuin laulustakin. Aika synkkää on Voittajan maailma, niin sanoiltaan kuin soundeiltaankin. Kaaosdemonista otetta on myös seuraavalla Haluan miellyttää -raidalla. Tarttuvin ja komein on kuitenkin viimeiseksi säästetty Rangaistus, jonka aloittava syntsa on mahtipontisuudessaan melkoisen upea. Melkein marginaaliosaan jäävä laulu pohtii rangaistuksen filosofiaa, jonka katkaisee nouseva synajohtoinen nousu särökitaran syleilyssä. Toimii.

Kokonaisuudessaan levy on hyvinkin viehättävä. Se esittelee neljän nuoren orkesterin parhaita puolia ja voin rehellisesti todeta, että potentiaalia löytyy. Muutama helmikin on levylle päätynyt. Samoin IFC:n manifesti miellyttää ja pakkaus on kaikkinensa jopa yllättävän tyylikäs lisä levyhyllyyn.