Panic At The Disco: Pretty. Odd

Decaydence

Huutomerkin nimestään tiputtanut Panic At The Disco esittäytyy toisella pitkäsoitolla entisäkin radioystävällisempänä – ja valitettavasti myös entistäkin särmättömämpänä. Huolestuttavaa tästä tekee se, että jo huippumenestyneellä A Fever You Can’t Sweat Out-debyytillä bändi operoi pelottavan lähellä sliipattua jenkkihöttö-tuotantoa, joka usein peitti sen tosiseikan että kyseessä oli ainakin päällisin puolin kunnianhimoinen ja lahjakaskin yhtye. Näitä se on epäilemättä vieläkin, mutta Pretty. Odd on kaikkea muuta kuin ilmentymä tästä.

Ensinnäkin on pakko kommentoida levyn nimivalintaa. Vaikka kuinka asiaa tarkastelen, käsissä ei ole millään tasolla ”outo” levy. Pikemminkin päinvastoin, sillä Panic At The Discon tyylipaletti on äärimmäisen rajoittunut, ympäripyöreä ja täydellisen tavanomainen. Jopa tyhjänpäiväisimmästä popista löytyy silloin tällöin melodisia koukkuja tai onnistuneita sovitusratkaisuja, joiden myötä kappaleet jäävät elämään omaa elämäänsä. Pretty. Odd tavoittelee ensiksi mainittuja koukkuja innokkasti, mutta onnistumiset jäävät minimiin.

Panic At The Disco saattoi uransa alkuvaiheessa olla hengailla etäisesti uuspunkin tai emon liepeillä, mutta nykyään se viihtyy selvästi paremmin Justin Timberlaken ja Rihannan kaltaisten nimien joukossa. Eli siinä pintakiiltoisessa popin maailmassa, jossa lahjakkuus mitataan levyn tuottajan valinnan ja sen viitoittaman soundin mukaan. Kappaleista viis, sillä eivät eivät ne tämän tuotantosumpun seasta mihinkään kuitenkaan nouse.