Portishead: Third

Island

Ei tullut Pearl vuonna 2000, eikä Alien 2003. Mutta nyt, yksitoista vuotta nimettömän kakkosalbumin jälkeen Portishead-fani voi pidellä käsissään uutta materiaalia sisältävää Third-levyä. Jo ennakkoon saattoi tiedostaa tämän olevan varma tie pettymyksiin, sillä kun 90-luvulla yhtye purjehti trendin harjalla, ei vuosituhanteen vaihteessa mikään kuulostanut kuluneemmalta kuin karheat triphop-loopit.

Onkin ilahduttavaa todeta, että aika ei aivan ehtinyt ajaa Portisheadin ohi, vaan yhtyeellä on edelleen relevanttia annettavaa. Eikä Third ole lainkaan huono albumi. Yhtye on osannut väistää kaikki ilmeiset ansat, sillä uusi levy ei kuulosta sen enempää heidän omalta varhaistuotannoltaan kuin yritykseltä tehdä mitään aivan uudenlaista. Sen kompressoitu, lähes teollinen kalke ja analoginen synteettisyys ovat irtiottoja kahden aiemman albumin pseudo-orgaanisesta retrosta. Samoin on viime vuosina muotiin palannut krautrock, joka on löytänyt tiensä myös Portisheadin soundiin. Tunnistettavin yhteys vanhaan onkin Beth Gibbonsin vaikerrus, josta tuskin tarvitsee enää kirjoittaa mitään.

Third on painostava, tyly ja karkea levy kuunnella. Jos toivoi yhtyeen palavaan Dummyn kepeyteen, niin turhaan - ensisingle Machine Gun on ehkä äärimmäinen esimerkki siitä, mitä levy pitää sisällään, mutta ei loppu tästä kauas jää. Third on kuitenkin raskas levy myös hyvällä tavalla, sillä kiinnostavinta siinä on lupaus kestävyydestä: tässä on levy, joka ei yllätä sinua tai mullista maailmaasi, mutta jota jaksat ehkä kuunnella vuodesta toiseen.

Kommenttien keskiarvo:

Tuomas kommentoi 14.05.2008:

Pisteet:

Enpä muista milloin viimeksi on ollut näin huojentunut olo jonkin todella hartaasti odotetun levyn jälkeen. "Aktiiviodottelusta" on toki jo muutama vuosi aikaa ja toivosta tuli luovuttua pariinkin otteeseen, mutta hiukan varkain ilmestyneen Thirdin kuultuaan ei voi valittaa. Portisheadin oma Studio Etana on hyvä levy. Hyvä hyvä hyvä - ja kuten Mikko arviossa totesi, erilainen, haastava. Se vaivaantumisen ja lievä pettymyksen tunne, joka vaivasi 100th Windowta, Indestructiblea tai vaikka Keppijumppaa kuunnellessa, ei ole Thirdillä läsnä. Tätä soitataan usein ja mielellään siksi, että kyseessä on hyvä levy, ei siksi että kyseessä on Portisheadin levy.

walrus kommentoi 27.06.2008:

Pisteet:

Sanoitta paras.