Medeia: Medeia (ep)

Fullsteam

Tamperelainen mättöviisikko Medeia on julkaissut kakkospitkänsä työstämisen ohessa EP:n mitan maistiaisia tulevasta materiaalista. Väittäisin, että syytä tähän hieman harvinaislaatuiseen julkaisutapaan ei tarvitse kaukaa hakea: Faneille kun täytyy tarjota materiaalia bändin uuden vokalistin, ja samalla ehkä jopa Suomen legendaarisimman kurkun, Keijo Niinimaan (Rotten Sound) karjumana.

Vaikka vokalistin nimen mainitseminen luo välittömästi mielleyhtymiä grindcoreen, mitään brutaalia nopeusraastoa bändi ei meille tarjoa. Sen sijaan Medeia toteuttaa ainoastaan yhdellä kitaralla raskastelevaa teknistä ja suoraviivaista death-paisketta, joka on metalcore-hairahduksineen melko omaperäistäkin tavaraa, ja ainoaksi löyhäksi yhtäläisyydeksi grindiin jää siten biisien pituudet. Neljä tinttausta on onnistuttu puristamaan reiluun yhteentoista minuuttiin, kun suoraviivaisesti etenevistä kappaleista on karsittu kaikki turha toisto pois. Suoraviivaisuus ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole synonyymi helposti kuunneltavalle, sillä lähinnä riffeihin ja muihin kitarakikkoihin upotetut koukut eivät pelkällä toisella korvalla kuuntelemalla välttämättä löydy.

Levy tarjoaa pari todellista aatelistason mättöriffiä, jotka ovat kyllä sitten niin viimeisen päälle niskanheilutuskamaa, että alta pois. EP:n kovin veto onkin lähinnä loistavasta, toistuvasta riffistä voimansa ammentava Na1, jota kelpaa kyllä esitellä kavereille ja kaikille muillekin. Ja kyllä tätä meteliä kuunnellen saa agressioitakin purettua, siitä pitävät huolen bändin modernin ja monivivahteisen musayhtälön tiukimmat hakkausosat.

Soittopuolelle allekirjoittaneelta irtoaa harvemmin analyysia, mutta annetaan nyt kerrankin palaa. Yhteissoitto on äärimmäisen tiukkaa, mutta kosketinsoittaja Laura Dziadulewiczin panos lopputulokseen on lähes olematon, kun koskettimia ei kuulu biiseissä juuri yhtään, eikä koko EP:ltä löydy yhtäkään kosketinvetoista riffiä. Muuten ei ole ongelmaa: Yksin kitarat hoitava Samuli Peltola on loistava, basisti vetää osansa hyvin, rumpali taitaa pikkunäppäryydet, ja kärinä mikin takana on ah, niin tutun keijokasta tasoa.

Medeian touhu on taidokasta, erittäin omaperäistä, ja hittikin neljästä biisistä löytyy. Väittäisin kuitenkin, että kun tämäntyyppinen levytyssopimuksen omaava ryhmä rutistaa osaamistaan EP:lle, jäljen pitäisi olla asteen - pari tuhoisampaa. Tälle nelibiisiselle mahtuu vain yksi erinomainen ja yksi hyvä biisi, mutta lisäksi mukana on kaksi ainoastaan mukiinmenevää tsipaletta. Na1:stä fiilistellessä tekisi mieli antaa tähtiä vaikka kuinka paljon, mutta kokonaisuutena tämä ei kolmea tähteä enempää ansaitse.