Hunaja

Pitkänlinjan helsinkiläisyhtye Elbowhead kumartaa esikoisalbumillaan helposti eteenpäin soljuvan ja korvia kohteliaasti miellyttävän brittipopin suuntaan. Pienillä elämäntotuuksilla onnistuneesti varustetut kappaleet ovat sitä edustamansa genren sakeaan sävelviidakkoon hukkuvaa peruskivaa materiaalia, josta ei juuri pahaa sanottavaa ole, mutta jonka yhteydessä kehuvien adjektiivien varastokin tuntuu kovin tyhjältä.

Monien kymmenien yritystä täynnä olleiden kuuntelukertojen jälkeen tuntuu edelleen mahdottomalta muistaa ainoastakaan kappaleesta juuri mitään. Mukavan ilmavat kitarat kurvailevat rennosti hieman lakonisen lauluäänen taustalla ja meininki on muutenkin huolettoman keveää ja hyväntuulista. Välillä heittäydytään Uninformed -kappaleen edustamaan raukean hidastempoiseen fiilistelyyn, välillä taas rullaillaan haaveillen Cold And Lonely Smile -raidan tyylisessä haikeassa keveydessä.

Ehkä juuri tämä huolettoman kiireetön rentous pitää yhtyettä lukittuna vain pienten piirien tietoisuuteen. Väritön mukavuus jää helposti huomiotta, vaikka kappaleet ihan hyviä olisivatkin. Suurena plussana yhtyeen musiikista kuultaa kuitenkin varma ja hallittu yhteisymmärrys, jota kuluneet vuodet ovat tuoneet mukanaan. Päähän potkivan särmän puuttuminen jättää mielen tyhjäksi, mutta olon suhteellisen kevyeksi.