Plastic Passion

Hundred Million Martians kuulostaa 90-lukulaiselta. Tällainen katurock/powerpop oli helvetin kova juttu 10 vuotta sitten, itsekkin diggailin Sugarrushia ja Hybrid Childreniä silloin kovasti. Niin tai, diggailen vieläkin. Se, että Marseille -levy ei tuo katurockiin mitään uutta ei tarkoita levyn olevan huono. Joskus kannataa vain tehdä sitä minkä osaa. Ja Jyrki Mäkelähän osaa tehdä kappaleita joissa on koukkuja enemmän kuin miljoonapilkissä.

Heti ensimmäinen kappale kertoo mitä on tulossa. New Year´s Eve nojaa tyylikkäisiin riffeihin ja rullaavaan lyrikkaan. Life Ain´t That Bad, Girl perustuu pitkälti samanlaisiin nokkeliin teksteihin. Mäkelän laulu on itse asiassa kautta linjan varsin toimivaa, hän osaa nimittäin käyttää hyvin koko äänensä potentiaalia ja pystyy laulamaan hyvin monella eri tyylillä. Välillä mennään tyylikkäillä melodiolla ja välillä revitetään tosissaan. On hieno taito osata kirjoittaa kappaleet niin, että ne tuovat laulajan parhaat puolet esille.

Mukavaa lisäsärmää levylle tuo vierailevan Michael Monroen huuliharppu- ja saksofoni-osuudet. Erityisesti Monroen puhallinosuudet toimivat UB/BC -biisissä. Biisi ottaa hienosti etäisyyttä perinteiseen katurock-junttaukseen hieman southern-rock tyylisillä sävyllään. Kappale ei ole varsinaisesti levyn hitti, mutta se on mukava pirystysruiske albumin kokonaisuudelle.

Levyn selkeästi heikon raita on päätöskipale I Still Love the Feeling. Tyylikkäällä rumpufilli- ja kitarariffiyhdistelmällä käyntiin lähtevä kappale hyytyy heti alun jälkeen ärsyttävän junnaavaksi. Erityisesti kertosäe ei toimi, yrityksistä huolimatta se ei lähde samanlaiseen lentoon kuin muilla levyn kappaleilla. Levy ei olisi ollut yhtään huonompi vaikka viimeinen kipale olisi pudotettu pois. Yksi huono kappale kymmenestä ei tee kuitenkaan levystä huonoa.

Levy on juuri sitä mitä siltä voi odottaa. HMM ei nouse tämän myötä uuteen nousuun, mutta katurockin ystävien levylautasilla tämä levy pyörii varmasti paljon. Sen verran monta tarttuvaa kappaletta kokonaisuudesta löytyy. Kautta linjan levystä kaikuu läpi kokemuksen tuoma varmuus, joka on hionut bändin tiukaksi paketiksi. Vuosien puurtaminen on opettanut Hundred Million Martiansille omat vahvuudet ja niihin panostetaan häpeilemättä. Se tuottaa tulosta. Levyn saundi on omaleimainen, joskin vähän ajasta jäänyt. Ehkä nuoremmankin polven glam- ja katurokkareidenkin pitäisi välillä katsoa ajassa taaksepäin, ainakin noin melodia- ja lyriikkaosastolla.