Nompparinelikon itseluottamus on tällä hetkellä korkealla. Debyyttipitkäsoiton julkaiseminen omakustanteena kun on varsin radikaali ja jopa arveluttava ratkaisu; harva uskaltaa sitä lähteä tekemään ja vielä harvempi on yrityksessään menestyksekäs. Bändin usko omaan tekemiseen, sekä aiempaa rankempaan ja monimuotoisempaan yleislinjaan oli kuitenkin riittävä prosessin läpiviemiseksi, joten nyt tuoretta post-hardcorea kauhavalaisen Novembersoundsbetterin tapaan on tarjolla yhdentoista biisin verran.

Bändin sillisalaatti-ilmaus albumin linjasta ei erehdy kovin kauas oikeasta, vaikka sama screamo-meininki pysyy enemmän tai vähemmän yllä läpi levyn. Where the Sun and the Sea Colliden kaunis, upea kertosäe itkettää pikkutyttöjä, kun taas The Grey Havensin kohdalla itkevät kaikki perheen pienimmät sukupuolesta riippumatta, kun laulaja-kitaristi Pirkka Huhtala karjuu "1,2,3 - Ride it up!" ja paahto alkaa. Rankimmissa siivuissa ylletäänkin paikoin melkoiseen kaahaukseen, eikä huutovokaaleita aristella käyttää.

Biisilistasta löytyy muutama todellinen helmi, mutta tasaisuus on tämän lätyn kohdalla kaikkea muuta kuin kuvaava adjektiivi. Tiukkaakin tiukempien ässäbiisien vastapainoksi levyllä on pari tyhjänpäiväistä rallia, jotka eivät montaa kuuntelukertaa kestä. EP:den materiaalia monimuotoisemmat tai muuten vähemmän perinteiset biisirakenteet eivät tunnu aina toimivan, minkä tuloksena osa biiseistä on varsin epäselviä ja päämäärättömän tuntuisia möhkäleitä. Toki niistäkin biiseistä kertosäettä löytyy, mutta levyn heikkouksiin turha rakennekikkailu on luettava. Lisähuomiota voisi kiinnittää erityisesti eri osien sovittamiseen toisiinsa.

Huhtalan monesti kehuttu kaunis, korkea lauluääni sopii musiikkiin mainiosti. Vähän voimattomaksi se kuitenkin usein jää, mikä häiritsee muutamissa kohdissa. Ja voimattomuus vaivaa nimenomaan kliinejä osuuksia, sillä aiempaa suuremmassa osassa oleva huuto irtoaa kyllä mallikkaasti ja omaperäisesti. Sanoituspuolella sama kaveri on kirjoittanut taidokkaasti lyyriseen muotoon hienoja ajatuksia ja laineja, joiden ansiosta hattua täytyy nostaa. Mainitaan nyt myös levyn soundit, jotka ovat kotistudiossa aikaansaaduiksi aivan erinomaiset.

Jostain on myös pitkäsoitolle taiottu nipullinen hienoja biisejä, ja useamman luukutuskerran jälkeen ei ole epäilystäkään siitä etteikö aika olisi ollut jo kypsä bändin debyytille. Parannettavaa toki löytyy sieltä täältä, erityisesti tasaisuuden ja biisirakenteiden saralta, eikä niissä kertosäkeissäkään tietysti koskaan ole liikaa tunnelmaa ja tarttuvuutta. Meikä kuitenkin viihtyy tämän levyn parissa hyvin. Sellaiset kappaleet kuin Fans & Lovers, Every Night Different Lights ja Where the Sun and the Sea Collide toimivat jo aivan loistavasti.