Shadow World Records

Chaosweaver on herättänyt demoillaan suuria odotuksia, josko kovasti klassisia vaikutteitaan kuten Sibeliusta ja Orffia esillä pitävä yhtye onnistuisi puhaltamaan ryöstöviljeltyyn sinfonisen tyylin blackmetaliin uutta elämää. Säveltäjien nimien tiputtelu on tosin hieman turhanaikaista, koska lopputulos tuo ennemmin mieleen ne tutut tavat joilla esimerkiksi Dimmu Borgir tai IX Equilibriumin aikainen Emperor on aihetta lähestynyt. Tämä ei ole sinänsä paha, sillä Puppetmaster of Pandemonium kuulostaa kyllä riittävässä määrin omanlaiseltaan: esimerkiksi elokuvamusiikin vaikutus kuuluu levyllä vahvana, ja täydentää kuvaa. Pahanlaatuinen ongelma sen sijaan on, että yhtyeeltä näyttävät puuttuvan ne varsinaiset biisi-ideat, joihin soveltaa tätä kaavaansa. Pieniä kiinnostavia koristeita on kyllä siellä täällä, mutta pääosa levystä on perustason thrash-riffittelyä ja soundtrackeiltä tuttua äänimattoa.

Oikeastaan levyn mieleenjäävin ralli on sille kaikkein vähiten tyypillinen: päätösraita Son of the Moonissa sinfoniset elementit on korvattu vierailevalla Jules Näverillä, ja syntyvä duetto on lähempänä perinteistä doomdeathia Amorphiksen hengessä. Toinen maininnan arvoinen on White Noise, jossa thereminin ujellus, töksähtelevä komppi ja perinteiset tunnelmametallin kuviot on naitettu yhteen hyvin toimivasti. Hiukan tuntuu kuitenkin siltä, että viisi kuukautta studiossa työskennellyt yhtye on päässyt ennenaikaisesti karkkikauppaan, jossa mielenkiintoisiin ratkaisuihin yllyttävät rajoitteet eivät ole tulleet vastaan; nyt kaikkeen on vastattu lisäämällä kerroksia. Puppetmaster of Pandemonium ei ole toki mitenkään heikko taidonnäyte, mutta ennakkopuheet vuoden levystä täytyy ikävä kyllä - tällä kertaa - unohtaa.