Julkaistu: 21.04.2008
Arvostelija: Kari Koivistoinen
EMI
Ah, 90-luvun brittirock-buumi. Siihen aikaan omistin naurettavan moppitukan ja tuli pyörittyä asialle omistautuneiden klubien tanssilattialla. Kotona levylautasella pyöri Kula Shakeria, The Stone Rosesia, Oasista, Bluria, The Verveä, Suedea, Dodgya ja monen muun bändin tuotoksia, mutta ei Supergrassia. Allekirjoittanut vihasi yhtyeen pintaliitoon nostanutta Alright-sinkkua ja mikäli mahdollista, sen tekopirteää, muka hauskaa musiikkivideota, vielä enemmän.
Nyt, reipas vuosikymmenen ja viiden levyn jälkeen, bändi yllättää kuudennen kokopitkän sinkkubiisillään. Neljästä edellisestä en ole kuullut mitään, mutta herranjumala, tämä uusi kipale kuulostaa saaneen vaikutteita niinkin loistavilta bändeiltä kuin The White Stripes ja Death From Above 1979. Lisäksi kyseessä on ihan oikeasti hyvä, rokkaava ja pirullisen tarttuva biisi. Bändi onnistui yllättämään takavasemmalta täydellisesti. Yllätyksiä on sattunut myös itse bändille, kuten basistin unissa käveleminen ikkunasta ulos.
Mutta onko kyseessä onnellinen sattuma vai oliko levy oikeasti hyvä? No, levyn aloittavan nimikkobiisin jälkeen tulee jalat alta vievä Bad Blood, joka jyrää alleen armotta. Harvoin maailma on kuitenkaan täydellinen ja näinpä ollen loppulevy taantuu, vähän niskuroiden, varsin tasapaksuksi taustamusiikiksi. Varsinaisesti mitään otsan napsahtamista lattiaan syöksykierteellä ei tapahdu, mutta kuulija väkisinkin alkaa maatumaan sohvalle. Kitaravallit jyräävät, välillä hengähdetään, mutta yleisvaikutelma on varsin steriili ja yllätyksetön. Tsekatkaa kansi ja tajuatte, missä mennään.
Supergrassin ongelmana on aina ollut, ettei se oikein onnistu puhuttelemaan kuulijaansa. Parhaimmillaan se saa samanlaisen kepeän olon tunteen kuin nopeasti kiskaistu lasi kuohuvaa, mutta sydän jää ilman ravintoa. Kaiken kaikkiaan ei bändi minusta vieläkään fania saa, mutta täytyy myöntää, että voisin tämän tahtiin mennä tanssilattialle pyörimään. Niin ja lopuksi vielä mainittakoon, että levy päätyy säkenöivän timanttisesti Butterfly-tunnelmointiin.
Oxfordissa, Englannissa vuonna 1993 perustettu tuolloinen trio sekoitti alkuaikoina punkpopin riehakkuutta brittipopin tarttuvaan melodisuuteen. Kaavalla yhtye nousi kovalla kohinalla eturivin bändien joukkoon 90-luvun puolivälissä. 2000-luvun levyillään bändi on osoittanut osaavansa pysyä ajan hermolla ja luoda myös rauhallisia ja herkkiä pop-sävellyksiä.
Caz Coombes - laulu ja kitara
Mick Quinn - basso ja laulu
Danny Coffey - rummut
Robert Coombes - koskettimet
Kotisivut: www.supergrass.com
(Päivitetty 20.06.2009)