Puddle Of Mudd: Famous

Geffen

Missourista ponnistavan Puddle Of Muddin julkaisu ei ole enää mikään varsinainen uutuus, se julkaistiin Yhdysvalloissa jo viime syksynä. Suomessa bändi ei ole mikään erityisen tunnettu, mutta heti ensisävelistä alkaen bändin resepti käy hyvin selväksi. Vaikka bändien genrelokerointi onkin vähintään arveluttavaa, voisi PoM:n kohdalla soveltaa sujuvasti termiä postgrunge. Kyseessä on siis raskaanoloisilla kitaroilla kuorrutettuja popmelodioita, joita maustetaan tarpeen tullen kevyesti jousilla ja pianolla. Bändi voisi toimia mannekiinina luonnehdinnalle mukaraskas musiikki.

Oman tinkinsä Puddle Of Mudd hoitaa toki kunnialla. Tuloksena on muodollisesti pätevää ja rallattelevaa musiikkia Alice In Chainsin ja muiden sen kaltaisten jalanjäljissä. Nämä grunge-viitteet ovat kuitenkin niin pinnassa, että tulos alkaa herättää hylkimisreaktioita varsin nopeasti. Onko kaikilla tämän lajityypin laulajilla oltava stereotyyppi-jenkkiläinen nasaaliklangi äänessään? Soundimaailma on sekin leikkaa ja liimaa -tyyppinen toisinto tämän lajin muista toimijoista, kaikki luova omintakeisuus loistaa poissaolollaan.

On tietysti totta, että maailma on täynnä oivallisia bändejä, jotka eivät todellakaan ole keksineet mitään uutta. Tällöin ehdottomana vähimmäisvaatimuksena on kuitenkin laadukas kappalemateriaali, joka itsessään riittää vakuuttamaan kuulijan ja tempaamaan tämän mukaansa. Valitettavasti Puddle Of Muddin laita ei ole näin. Levyn kappaleet ovat ikään kuin valmista radiosoittotavaraa, mutta tiukasti mieleen jyräävät kerrot ovat harvassa eikä levy tarjoa muutenkaan juuri mitään erityisen ikimuistoista. Tusinatavaran parasta antia on vahvasti Nirvanalle haiskahtava Psycho, jossa säkeistön kevyet kitarat ja kerron paksu valli vuorottelevat tyypillisesti – mutta toimivasti – keskenään. Vastakkaista puolta edustaa limaa suorastaan valuva We Don’t Have To Look Back Now -hempeily, minkä levylle pääsyä ei pysty puolustamaan oikein millään. Tuskin edes Bryan Adams tohtisi julkaista tällaista siirappia.

Ehkä olen liian kaukana amerikkalaisesta musiikkikentästä ja sielunelämästä. Puddle Of Mudd kuitenkin kuulostaa siltä, että se yrittää olla liian monta eri asiaa samanaikaisesti. Siksi se ei onnistu olemaan missään kovinkaan hyvä.