Julkaistu: 20.11.2002
Arvostelija: Janne Kuusinen
Bluelight Records
Tribuuttilevyn idea on kyll� kaunis. Muusikothan ovat, tai ainakin heid�n pit�isi olla, yht� suurta perhett� yli tyylirajojen. Tribuuttilevy saa samat sympatiapisteet kuin esim. Helsingin Senaatintorilla j�rjestetyt crossover-konsertit.
Nyt kuullaan 15 erilaista versiota K�teis-Jussin kappaleista. Toiset artistit ottavat enemm�n vapauksia, toiset pit�ytyv�t alkuper�isess� saundissa tai poljennossa. Jokainen kuulija l�yt�� omat suosikkinsa. T�mm�inen itsest��nselv� tribuuttilevyarvosteluklisee tulkoon jo t�h�n alkuun.
Miellyin eniten Bluelightin “tallin” omien artistien esityksiin: niist� tulee parhaiten ilmi tekemisen into, se, ettei ole tarvinnut huorata eri tyylilajien v�lill�. Mm. Whistle Bait, Aikka Hakala ja Rock-Ola & The Freewheelers ovat suurelle yleis�lle tuntemattomia genre-nimi�, joiden uskon olevan eniten Asialle omistautuneita. Kun sirotellaan esiintyjien joukkoon Anssi Kelan ja Kari Tapion kaltaisia kuuluisuuksia, niin se on eritt�in hyv� veto, joka tuo ansaittua gloriaa pienemmillekin artisteille. Ennen kaikkea t�m�kin kokoelma todistaa, ett� Suomesta l�ytyy aivan k�sitt�m�tt�m�n hyvi� juurimuusikoita, ei pelk�st��n kapellimestareita. Ei tarvitsisi l�hte� h�nt� koipien v�liss� Jenkkil��nk��n keikalle.
Cash Only on tekij�idens� n�k�inen, vaihtelevuudessaan hyvin nautittava paketti. Radikaaleimmillaan esim. I Walk the Linest� on j�tetty j�ljelle vain sanat Honey B & T-Bonesin toimesta, kun taas Jackson on hyvin l�hell� originaalia Dallas Waynen ja Erja Lyytinen & Dave’s Specialin esitt�m�n�. Jotenkin h�mment�v� on Waynen loppukommentti piisin fade-outin aikana: “I don’t have any cash at all”...?
Mieleen j��v�t my�s Tuomari Nurmio & Korkein Oikeus - quasimodo-Cash - versio kappaleesta Belshazzar nyrj�ht�neine rumpukomppeineen, Dave Lindholmin & Keystone Copsin cajun-rock-haitarimausteinen Folsom Prison Blues sek� Knucklebone Oscarin todella tinkim�t�n ja munakas Cocaine Blues. Hillbilly-osaston takaa Jussi Syren & The Groundbreakers: ji-haa! Sellaista dobro- ja banjoh�ss�k�� kun kuulee, niin heti alkaa serkkuflikka n�ytt�� houkuttelevammalta (sori, oli pakko). Vastineeksi taas Red Hotin I Still Miss Someone on hieman encoren kuuloinen, ja Eero Raittisen hitaampi versio The Long Black Veilist� tuo mieleen tv:n sketsiohjelman musiikkinumeron, jonka loppumista odottaa, vaikkei esityksess� sin�ns� mit��n vikaa olekaan. Mutta jokaista h�iritsev�mp�� asiaa (mm. Kari Tapion reinikaisenglanti) kohden tuppaa l�ytym��n ainakin yksi positiivinen helmi� sioille - viba (esim. Pepe Ahlqvistin hyv� englanti).
Musiikki on iloinen asia, joka yhdist�� nytkin erilaisia ihmisi� samalle levylle. Ei t�m� spektaakkeli ole, mutta ei se liene sellaiseksi tarkoitettukaan. Onpahan vaan pieteetill� tuotettu taidonn�yte, joka toivottavasti v�hent�� musiikkirasismia maailmasta.
Jos nyt jotain negatiivista muuten tyylikk��st� kokonaisuudesta haetaan, niin ��nitysaikojen ilmoittaminen kansivihossa tuntien tarkkuudella ei oikein iskenyt. Siit� kun tulee maallikolle semmoinen vaikutelma, ett� artisti on vain k�ynyt studiossa muutaman tunnin ajan hutaisemassa kappaleen kokoon ja poistunut kassan kautta. Meh�n tied�mme, ettei asia niin ole.
Tied�mmeh�n?
Kokoelmia koti-Suomesta ja suuresta maailmasta.
Kommenttien keskiarvo:
"Olen itse harrastanut musiikkia l�hinn� ��nilevyjen kautta ja vuosikymmenten takaisia ��nitteit� sis�lt�vien julkaisujen levykansien mielenkiintoinen detalji ovat tarkat ��nitysssessiotiedot - jopa kellonaikoineen.
Viel� 1960-luvulla kantriartistit paiskoivat kovalla ammattitaidolla koko LP:n kasaan kolmessa nelj�n tunnin studiosessiossa. Cash Only -levyn kellonajoilla halusin viitata t�h�n ja tuoda esiin sen tosiasian ett� levyn voi edelleenkin tehd� niin."