Weezer: Weezer (Green Album)

Geffen

Weezerin kolmas albumi on lyhyt ja tyylikäs. Kymmenen kolmeminuuttista kappaletta muodostavat reilun puolituntisen kitararocklevyn, josta energiaa ei puutu.

Don´t let go avaa levyn hienosti, ja seuraavat kolme biisiä jatkavat samalla killerilinjalla. Levyn alkupuolella ehtiikin korkeintaan haukkoa henkeä, Weezer on todellakin palannut ja jälki on tehokasta. Erikseen pitää toki mainita ensisingle Hash Pipe, joka piristi kesän 2001 tavallisen kökköä radiotarjontaa tuntuvasti.

Valitettavasti sama potku ei pysy päällä levyn loppuun saakka. Vinyyliaikana levyn b-puoli olisi todennäköisesti soittokunnossa vielä silloin, kun lastenlapseni löytävät levykokoelmani. Biiseistä puuttuu koukkuja; ne eivät ole huonoja, jos niitä verrataan mihinkään muuhun kuin levyn alkupuoleen. Ikävä kyllä kolmiminuuttisten voimapoprallien tekijöitä on tullut kuunneltua niin paljon, että "ihan hyvä" on muuttunut keskinkertaiseksi.

Rivers Cuomo piti Weezeriä telakalla kakkoslevy Pinkertonin jälkeen, kun myyntiluvut eivät tyydyttäneet. Kolmas albumi osoittaa, että syytä autotalliin piiloutumiseen ei ole, potentiaalia kyllä löytyy. Pieni notkahdus levyn loppupuolta kohti aiheuttaa sen, että Weezer (green album) jää mielestäni "vain" erinomaiseksi kesälevyksi. Albumirintamalla Pinkerton on edelleen Weezerin vahvin näyttö.

Kommenttien keskiarvo:

FrozenMoon kommentoi 17.04.2005:

Pisteet:

Weezerin ehdottomasti paras albumi, suoraan sanottuna. Kappaleet ovat lyhyitä, mutta iskeviä. Mikään biisi ei mielestäni ole huono. Don't Let Go, Hash Pipe, Island In The Sun, Photograph ja Grab ovat minun erityisiä suosikkejani. Mielestäni tämä on semmoista 20-vuotiaiden rockia, mutta tämä kyllä iskee nuorempaankin sieluun. Hieman The Beatles meininkiä on joissakin biiseissä, se ei todellakaan ole ongelmaksi, sillä The Beatles on yksi maailman parhaista bändeistä. Tämmöistä kuuntelee mieluiten kuumana kesäpäivänä ruohikolla korvanappi kuulokkeista. Kesä rockia tämä selvästi on, yksi lempi bändeistäni.