Goldfrapp: Seventh Tree

Mute

S�rkek�� diskopallot, totuus l�ytyy nyt pastoraali-idyllist�. Nelj�nnell� albumillaan Goldfrapp palaa Felt Mountain -debyyttins� ambient-tunnelmointiin. Paljon on samaa, vaikka uutuuden tuntua haetaankin nyt retroliikkeell� 60-lukuiseen psykedeliaan ja folkkiin. Lis�ksi Happinessin poljento ja kepe� melodisuus tuovat muistumia kersantti pippurista, ja orgastisesti dramaattisten jousien yll� huokaileva Alison olisi kelvannut varmasti Serge-sed�lle.

Tyystin Goldfrapp ei itse��n kiell�, sill� on levylle unohdettu my�s pari jylh�� synakoukkua. Enemm�lti kuullaan kuitenkin puoliorgaanista ��nimattoa ja jopa akustisia instrumentteja. Seventh Treen vallitseva tunnelma on unelias, ja tyystin vailla niit� hermostuneita j�nnitteit�, mitk� kantoivat klassisia psykefolk-levyj�. Goldfrapp ei haasta kuulijoitaan, vaan tarjoilee ty�n�ytteen helppoa kuunneltavaa - sik�li kun kukaan en�� ep�ili heid�n kyky��n ottaa haltuun pop-tyylej�, tai tuottaa viimeisen p��lle puleerattuja ��nimaisemia. Siksi levy kuulostaa parhaimpina hetkin��n (Little Bird, A&E) vain upealta. Toisina se soljuu kuin puro Englannin maaseudulla: vailla aitoa musiikillista merkityst� (ja min� olen sit� paitsi Helsingiss�).