Juggling Jugulars: Salute No One

Twisted Chords

Jotkut asiat paranevat vanhetessaan. B�ndien kohdalla k�yr� luonnollisesti aluksi kohoaa yhteisen taidon ja n�kemyksen ter�v�ityess�. Turhan usein k�y kuitenkin niin ett� kun tietyt asiat tai tietty taso on saavutettu, tekij�iden into ja motivaatio homman kehitt�miseen alkaa taantumaan. Puhutaan ammattimaistumisen tietyist� huonoista puolista � rutiini ei ole yleens� hyv� asia luovassa ty�ss�. Onneksi v�lill� tulee vastaan poikkeuksia, b�ndej� jotka tuntuvat edelleen vuosikymmenten j�lkeen olevan yht� innoissaan ja parantavan otettaan yh� vaan. Hardcorepunkin kohdalla t�llaiset artistit ovat todella v�hiss� ainakin Suomessa. Vaikka vanhojakin virityksi� v�lill� nostellaan jaloilleen, tuntuu prosesseissa olevan eniten kyse nostalgiasta. T�ysin riippumatta siit�, toimiiko b�ndi edelleen tiukasti tai � kuten ik�v� kyll� yleens� � ei.

Juggling Jugularsin kohdalla ei ole hetke�k��n kyse mist��n nostalgiasta. Pikkuhiljaa itse��n kehitt�nyt yhtye on jaksanut tehd� ty�t� pitk�j�nteisesti melodisen hardcorensa eteen eik� minua ainakaan edellisen, l�hes nelj�n vuoden takaisen Nothing�s Finished-levyn, j�ljilt� yll�t� yhtyeen todella tiukka, tarttuva ja koukukas uutukainen. Edellisen tapaan saksalaisen Twisted Chordsin kautta julkaistava yhtyeen kolmas levy Salute No One onnistuu kiteytt�m��n tiukasti rullaavan b�ndin ja Arjan laulun ja herrojen toimivien stemmojen yhdistelm�st� eritt�in kovan kokonaisuuden, josta nousee my�s niit� hitikk�it� yksitt�isi� herkkupaloja. Heti avausisku Gladiators pistelee komeasti, rullaten tiukasti toimivalla melodialla. Useless ja etenkin Suffocate todistavat b�ndin olevan ehk� entist�kin enemm�n parhaimmillaan kertos�keiden parissa. Tiukasti ja synke�sti kaahaavien s�keiden j�lkeen huudatetaan yleis�� teemaan sopivan yrmysti, nyrkki� ly�den. Silti yhtyeen kitarakuvioissa on rutosti my�s sellaista huomaamatonta kepeytt� ja rentoutta, joka aikaansaa sen ��rimm�isen maukkaan rullaavuuden.

Tiukasta ja tummasyisest� hardcoresta on edelleen kyse, mutta Jugujen melodiat ovat nyky��n sellaisella tasolla ett� kokonaisuudesta ei tule mitenk��n kauhean raskasta tai yksiuraisen jyr��v�� vaikutelmaa. Jugut pist�v�t tasavahvan tiukasti ja hienosti rullaten When I Seen kipakasta koukukkuudesta Addictedin meuhkan kautta aina p��t�sraita Crime & Punishmentin rauhallisempaan melankoliaan. Ei pet� vaan parantaa.