KYPCK: Cherno

UHO Productions

Tämän huono-onnisen sukellusveneen nimeä kantavan yhtyeen asenne kirjoitusjärjestelmiä kohtaan on hieman erikoinen. Levyn mukana seurannut kirje ohjeistaa kirjoittamaan heidän nimensä pseudo-kyrillisessä asussa "KYPCK", ja albumin nimen englannin ääntämystä vastaavalla translitteraatiolla "Cherno". On syytä huomauttaa, että suomenkielisessä tekstissä on ollut tapana kirjoittaa "Kursk" ja "Tšerno" (tai "Tsherno"), suomen ääntämystä vastaavilla roomalaisilla aakkosilla. Tuskin tällaiseen irroitteluun ryhdyttäisiin, ellei roomalaisista kirjaimista sattuisi löytymään glyyfejä, jotka erehdyttävästi muistuttavat joitakin kyrillisiä aakkosia - vaikka nämä eri äänteitä merkitsevätkin. Halu erottua Google-hauissa ajaa yhtyeitä näinä päivinä ihmeellisiin asioihin.

Mutta tapakasvatus sikseen - rock-yhtyeille on syytä sallia pieni kapinallisuus, vaikka sitten kirjoitusjärjestelmiä vastaan. Tuottajan ja rumpalin tointa hoitanut Hiili Hiilesmaa lie käyttänyt tovin jos toisenkin hioessaan tästä autiudesta pois kaiken paitsi peruselementit. Riisutussa äänimaisemassa kaikuvat marssitahdit ja teollinen jyskytys. Tarttuvat kertosäkeet ovat harvassa, jo Stalingradin ankea rallatus tuntuu rivolta ja sopimattomalta. Elokuvamusiikkina varmasti ensiluokkaista, mutta levy on vaikeasti käytettävä. Sillä tämä jos jokin on "synkkää jynkytystä", puhtaammaksi jalostettuna kuin Timo Rautiainen tuskin edes harkitsi. Albumin mitassa tämä laahaus yhdistää industrialin ja doommetalin vaikeammin sulatettavia puolia, ja korva hakee helpotusta satunnaisista koristeista, yksittäisistä takaperoisista rumpusampleista ja vaimean melankolian hetkistä. Erkki Seppäsen ääntämys ja klassisen venäläisen rockin mieleen tuova melodramaattinen lausunta ovat onneksi kunnossa. Kirkkain hetki on silti yhdeksänminuuttisen Tšornaja dyran instrumentaalinen loppupuoli, jolla jyräävä ehdottomuus antaa kunnolla tilaa niukalle, kaikuvalle kitaramelodialle. Levy hengittää, sointi on komea ja tunnelma kylmäävä.

Itänaapuri on nousussa muuallakin kuin ulkomaanuutisissa, kun rokkarienkin kannattaa ratsastaa konseptilla Fast Russian Doom Metal from Finland. Jos venäjän kielen taitaminen ei olisi Suomessa niin huonoissa kantimissa, näkisimme epäilemättä enemmänkin tällaisia yhtyeitä. Hip ja pop?