Tero-Petri: Tuolilta herännyt

Plastic Passion

Järkyttävän rumiin kansiin pakattu kevyeksi kuvailtua suomirockia sisältävä levy ei lupaa kovin hyvää. Limonadi Elohopeasta tuttu Tero-Petri Suovanen kuitenkin onnistuu ainakin osaksi vakuuttamaan soolodebyytillään Tuolilta herännyt. Tero-Petrin ääni on yksi Suomen persoonallisimmista ja jakaa varmastikin mielipiteet rajusti, ja myös levy arvioituu väistämättä sen mukaan – niin suuressa osassa Suovasen baritoni on.

Itse olen aina pitänyt Tero-Petrin äänestä, vaikkakin pieni ärsyyntymisen vaara on ollut olemassa. Miehellä on taito tehdä hieman keskinkertaisemmistakin melodioista kiinnostavia ja näin ollen Tuolilta herännytkin on ensi hetkistä saakka täysin omankuuloinen pakettinsa. Limonadi Elohopean ajoista rokkaus on vähentynyt, kulmat ovat hieman hioutuneet ja koneet tulleet äänimaisemaan mukaan, mutta muuten Limppareiden haamua ei voi olla huomaamatta. Vanhoista ajoista jää kuitenkin kaipaamaan särmikkyyttä ja terävyyttä. Tuolilta herännyt on hieman liian pehmeä ja vaaraton levy tehdäkseen syvempää vaikutusta.

Levylle ei ole eksynyt varsinaisia täytebiisejä, mutta toisaalta myös ässäbiisit loistavat poissaolollaan. Harmittavan usein kappaleet tuntuvat jäävän hieman puolitiehen. Esimerkiksi Haluanko siivota kaapit -biisin säkeistön country-henkinen alakuloisuus toimii upeasti, mutta hyvä kertosäe on jäänyt säveltämättä. Muuten hyvä Lämpö harakoille kärsii sen sijaan alun korneista soundeista. Suovasen lyriikoiden tunnuksenomainen nokkeluus vuoroin ihastuttaa ja ärsyttää, mutta sanoitukset ovat kuitenkin huonotasoisen suomalaisen rock-lyriikan joukossa pieniä ilonpilkahduksia.

Tuolilta herännyt on täynnä hyviä sävellyksiä ja melodioita, muttei onnistu koskettamaan tarpeeksi, vaan vaikutus jää pintapuoliseksi. Tero-Petrin debyytti ei missään tapauksessa ole huono levy, mutta se ei sisällä läheskään tarpeeksi paljon ikimuistoisia hetkiä, jotta se ansaitsisi korkeamman arvosanan.