Sub Pop

Mystisen Sera Cahoone -nimen taakse ei kätkeydy espanjalaista taiderock-bändiä eikä päihdehöyryistä hippilaumaa, kuten joku saattaisi luulla, vaan ristimänimellään uraa luova seattlelaisnainen. Cahoone on aiemmin istunut Band Of Horsesin ja sen esimuodon Carissa´s Weirdin rumpupalleilla, mutta laulaminen ja lauluntekeminen taitavat olla tällä hetkellä lähimpänä neidon sydäntä, josta osoituksena on vahvasti country-perinteeseen nojaava kakkosalbumi Only As The Day Is Long.

Minun on aina ollut vaikea päättää, miten country-musiikkiin tulisi suhtautua. Toisaalta pienet country-mausteet siellä täällä ovat parhaimmillaan herkullisia, mutta standardinomaiset sointukulut ja ahdasmielinen perinteisyys ovat juuri niitä asioita, mitkä tappavat luovuuden musiikissa. Only As The Day Is Long on siinä mielessä hankala levy, että se tarjoaa näistä ääripäistä kumpaakin.

Levyn kuulas äänimaisema, tyylitajuiset soitinvalinnat ja hyvät, kirkkaat soundit ovat herkkua korville ja Cahoonen tummahko ääni sopii tähän sekoitukseen mainiosti. Puitteet ovat siis hyvät, mutta kappalemateriaali on valitettavan kaksijakoista. Kymmenen kappaleen joukosta noin puolet onnistuu pitämään kuulijan mielenkiinnon yllä, mutta loput vajoavat tylsyyden suohon juuri sen takia, että peruskuvioista ei ole uskallettu irrottautua tarpeeksi. Klassinen pop-kaunokki Baker Lake sekä upeilla taustalauluilla kuorrutettu tumman dramaattinen The Colder The Air ovat levyn selkeät kohokohdat, ja onnistuvat kääntämään kokonaisuuden plussan puolelle.

Sera Cahoonella on persoonallinen, kaunis ääni, taitava yhtye ja selkeästi taitoa kirjoittaa niin koskettavia lyriikoita kuin melodioitakin, mutta Only As The Day Is Long jää vain hyväksi levyksi. Vaikka perinteen kunnioittaminen tietysti genren tyyliin kuuluu, toivoisi Cahoonen kuitenkin rohkeammin tuovan omaa ääntään esille. Vielä tässä vaiheessa kuuluu vain hentoja kuiskauksia siellä täällä.