Johanna kustannus
Kuten aina viisaat roomalaiset jo totesivat; Tempore mutantur et nos mutantur in illis – ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana.
Usko itseesi on Sydän, sydämen kolmas virallinen pitkäsoitto ja totuttuun tapaan Herttoniemen outo-rockarit ovat keksineet kolmannellekin albumilleen jotain tyystin uutta. Täysin akustisen kautensa päätteeksi ryhmä julkaisi vajaa kaksi vuotta sitten toisen pitkäsoittonsa Aun, joka toi muassaan sähköt takaisin kitaroihin ja uhmakkaamman särön soittoon. Kyse oli merkittävästä uudistumisesta, mutta Usko itseesi harppaa vielä Au-levyäkin pidemmälle alkupisteestä, suoraan elektro-rockin ihmeelliseen maailmaan.
Akusitisia soittimia ei siis kuulla enää oikeastaan lainkaan, koneiden, sähköisten efektien sekä käsiteltyjen ääninen vastatessa melkeinpä kaikesta kuultavasta. Loikka konehuoneeseen on pitkä, mutta yhtyeen soundi on rajusta uudistumisesta huolimatta pysynyt erehtymättömän omanlaisenaan. Usko itseesi kyllä toistaa, ehkä jopa liiaksikin, nelikon tiettyjä bravuureja sekä maneereja, mutta uudistunut soitinpaletti tuo kokonaisuuteen raikkaan tuulahduksensa.
Levyn avaus on vahva, kun biisikaksikko Keskusta ja 100 rikki kiteyttää oleelliset asiat reiluun kuuteen minuuttiin. 70-luvun loppua henkivät retrokkaat synasoundit, 90-luvun murisevat kitarat sekä 2000-luvun pulputtavat lyriikat pelaavat mainiosti yhteen. Jopa keskelle raivoisaa loikintaa upotetut klisheiset suvantokohdat välttävät naurettavuuden sudenkuopan, vaikka ratkaisu on ilmeisin mahdollinen. Popimpaa lähestymistapaa terveessä kasarihengessä vilautellaan mm. Työtön paska sekä Valpurin yö raidoilla ja 97-144 yllättää seesteisyydellään, joka ei räjähdäkään missään vaiheessa täydeksi äänivalliksi.
Sydän, sydän uusintaa tyyliään hairahtumatta liian kauas kotipesästään, minkä ansiosta Usko itseesi on nähtävissä loogisen kehityksen synnyttämänä positiivisena yllätyksenä. Yhdestätoista raidasta olisi tosin surutta voinut karsia pari kolme heikointa siivua, minkä jälkeen kasassa olisikin ollut jo viiden tähden potentiaalinen tulevaisuuden klassikko.
Linkki: Sydän, sydän @ Desibeli
Päivämäärä: 15.03.2008
Lukukertoja: 1866