If Society

Frivolvol ei arkaile vaan läimäisee heti kättelyssä avokämmenellä poskelle. Vimmainen avauskappale Out Come The Knives esittelee yhtyeen parhaimmillaan. Riitelevät kitarat, poukkoileva basso ja tiukka rummutus yhdistyvät kappaleessa juuri optimaalisella tavalla kulmikkaaseen melodisuuteen. Hyvä alku koituu kuitenkin osaltaan myös Who Needs Maps When We Got Timen kohtaloksi, sillä loppulevyllä ei tälle tasolle enää ylletä.

Jussi Kaholan otettua baritonikitaristin roolin ohella myös lauluvastuun, on koko bändi tarkastanut kurssiaan. Kaholan nasaali, hiukan feminiininen ilmaisu on tuonut Frivolvolin hardcore-paahtoon rekkalastillisen melodisuutta, mutta ei yhtyettä silti ihan vielä Euroviisukarsinnoissa nähdä, enkä usko, että Frivolvol keikoillaan yleisöä joukkolaulantaankaan yllyttää. Vaikka laulu monin paikoin, kuten juuri avauskappaleessa, toimii hyvin, ei Kaholan intohimoinen tulkinta itseäni täysin vakuuta.

Soittopuoli Frivolvolilla on sen sijaan kunnossa. Yhtyeen hallittu kaaos –tyyppinen yhteensoitto toimii läpi levyn, vaikka tyylit hieman muuttuvatkin. Who Needs Maps… nimittäin esittelee bändin niin pikapunkin kuin post-rockmaisen ilmaisunkin parissa. Muutamat parin minuutin rykäisyt ovat energisiä, mutta niistä vain And The Youth Of The Nation Sang nousee lähelle huipputasoa. Vastapainoksi näille löytyy levyltä muutama pidempi, polveilevampi biisi. Idean tasolla päätös on hyvä, mutta esimerkiksi Nightmare Before Friendship jää hiukan päämäärättömäksi haahuiluksi ja vaatisi rutkasti lisää sisältöä toimiakseen. 14-minuuttinen päätösraita Who Needs Maps sisältää jo hienoja kohtia, muttei sekään kanna millään koko pituuttaan.

Who Needs Maps When We Got Timen saldoksi jää yksi täysosuma, pari hyvää laakia ja joukko keskeneräisiä ideoita, joita jalostamalla Frivolvolista voi tulla vielä hyvinkin tehokas taisteluyksikkö. Tällä näytöllä ei onnistuta ainakaan meikäläistä vielä selättämään.