Julkaistu: 03.03.2008
Arvostelija: Tommi Saarikoski
Itselleni täysin uusi tuttavuus Blanko painaa esikois(?)-EP:llään heti kaasun pohjaan vauhdikkaalla Bad Dream –rallilla. Tarttuvan riffin ja viettelevän melodian kuljettaman A-osan jälkeen huomaa jo silmäilevänsä levyn kantta tarkemmin, sen verran valmiilta yhtye kuulostaa alkutahdeista lähtien. Kun myös kertosäe jatkaa samalla tasolla, on hyvän biisin ainekset kasassa. Blanko pistää kuitenkin vieläkin paremmaksi rauhallisemmalla kakkosbiisillä Alone, jossa yhdistyy herkkyys ja voimakkuus hienolla tavalla, eikä vähiten vahvasti tulkitsevan keulakuva Pauli Hauta-ahon ansiosta. Aloittelevat bändit kompastuvat usein joko huonoon laulajaan tai kehnoon yhteensoittoon, mutta Blanko välttää nämä sudenkuopat ongelmitta.
Blankon tyylikäs pop/rock on samaan aikaan sekä modernia että perinteitä kunnioittavaa. Vaikkei bändiä kovin persoonalliseksi voikaan sanoa, ei selkeitä vertailukohtiakaan löydy. Korkeintaan ensimmäisen levyn aikainen Muse häivähtelee siellä täällä lähinnä laulussa ja riffeissä. EP esittelee hyvin myös Blankon repertuaarin laajuuden, sillä kolmosbiisi Revolution on edellisiä raskaampi ja riffivetoisempi. Yhtyeelle sopii kuitenkin selkeästi paremmin herkempi ja melodinen ilmaisu, vaikka Revolution ihan menevä kappale onkin.
Paketti on siis Blankolla varsin hyvin kasassa. Näin valmiin ja vahvan kuuloiselle yhtyeelle luulisi ottajia löytyvän levy-yhtiöiden suunnalta. Bändiltä löytyy kokemusta, vahva keulakuva, nippu hyviä biisejä ja takataskussa luultavasti muutama lisää sekä tarvittavaa itsevarmuutta. Näin lupaavan näytön jälkeen ei voi muuta kuin jäädä odottelemaan pitkäsoittoa vesi kielellä.
