Jakatta: Visions

Ministry Of Sound / Rulin

Jakatta on mielenkiintoinen musiikkikollektiivi. Maailmanmusiikkia aikaisemmin Sheila Candran kanssa tehnyt Steve Coe on yhdistänyt voimansa elokuvasäveltäjä Thomas Newmanin kanssa. Newmanin töistä elokuvamusiikin parissa voi mainita esimerkiksi mukanaolo Jedin paluussa, päävastuussa hän on ollut mm. American Beautyssä. Eliittiä omalla sarallaan. Tähän keitokseen kun lisätään vielä herrat J. Walter Negro, joka paremmin tunnetaan nimellä Dave Lee, sekä Nicky Tesco, nivoutuu yhteen Jakatta. Eniten Jakatta on kuitenkin Dave Leen produktio, herran käsialaa ovat pääasiassa Visionsin 13 raitaa ja mies on myös tuottanut levyn Ministry Of Soundin kautta. Levy koostuu niin rauhallisemmasta elokuvallisesta fiilistelystä kuin tanssilattialle suunnatuista revittelyistä. Kuinka hyvin toisensa kohtaavat nämä kieltämättä mielikuvallisesti toisistaan kaukana olevat musiikilliset maailmat? Hyvin ja ei niinkään hyvin.

Levyn avaa uneliaan leijailevasti käynnistyvä American Dream [Intro] American Beautyn ja Dead Alreadyn sampleja hyväksikäyttäen. Kilkutteleva avaruusmatka It Will Be vie visioita eteenpäin. Suunta muuttuu radiosoittohakuiseksi dancehitteilyksi Sealin tulkitsemalla My Visionilla. Vaikka kappale kuinka on ollut Englannin soitetuimpia radiohittejä, en juurikaan lämpene junnaavalla biitillä varustetulle discohileilylle. Seal ei juuri lämmittänyt 90-luvun puolellakaan, eikä vieläkään oikein irtoa. Todella tyhjänpäiväinen jympsjympstanssituotos. Onneksi parempaan suuntaan mennään Moonsonin Ever So Lonelystä sämplätyllä So Lonely [Afterlife Remix]llä. Sitarsoundeilla juokseva hyvinkin intiahenkinen leijailu tippuilee huomattavasti edellistä paremmin niin kotikuunteluun kuin parketillekin. Vielä kun erinomaista jatkoa seuraa Gabriel Yaredin C’est Le Vent Bettyn sämpleä käyttävällä Feelin Bluella, alkaa keitos maistua todella makoisalta. Leijailevasta fiilistelystä nousi melko lailla mieleen Primal Screamin rauhallisimmat dubseikkailut, eli todella loistava raita on kyseessä.

Moby -henkisiin tunnelmiin hypätään loistavalla I Don’t Knowlla, Tyn vokalisoinnit ovat levyn parhainta antia. Very trip, very hop! Introssa soinut American Dream kuullaan seuraavaksi kokonaisuudessaan, vauhdikasta tyyliä. Swati Natekarin vokaalit toimii. One Fine Day nauttii Beth Hirschin raikkaista vokalisoinneista ja kauniista pianosta, Ride The Storm leijailee myrskyyn Linda Cliffordin puhelaulun tahtiin. Jousisovituksista saadaan nauttia hyvin raikkaalta animaatiolta kuulostavassa The Other World -instrumentaalissa. Todella kaunis kappale on myös Beth Hirschin tulkitsema unelias Home Away From You. Melkein on jo näiden herkkupalojen jälkeen ehtinyt unohtaa, millä tätä levyä kaupataan. Hienoksi päätökseksi levylle sopisi kymmenminuuttinen chillaileva keitos Strung Out edellisiä kappaleita yhdistelevällä kauniilla piano-otteellaan, mutta ei. Sinne loppuun on pitänyt vielä tunkea Summer In White Edit tuosta Sealin tulkitsemasta My Visionista, joka mielestäni särkee muuten melko toimivan ja korvia hivelevän levyn kokonaisuuden. Ilman tätä kahteen kertaan väänneltyä radiohittiä olisin ekstaasissa.